Europankkikortti jämähti jumiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Suurella kohinalla markkinoitu Sepa-maksukortti junnaa paikoillaan.


Eurooppaan piti vuodenvaihteessa pystyttää EU:n laajuinen maksujärjestelmä. Tiliveloitukset pankista toiseen olisivat hoituneet sutjakkaasti parissa päivässä.

Mutta toisin kävi. Kuluttajien Sepa-maksaminen on mennyt soutamiseksi ja huopaamiseksi.

Eurooppalaisen Sepa-maksujärjestelmän aloitus on siirtynyt tammikuun loppuun. Tavallisen kuluttajan elämään uusi maksujärjestelmä ei tuo käytännössä suurta muutosta.

Suomalaisten pankkien sirukorteissa on Sepa-ominaisuus, mutta Sepa-maksaminen ei onnistu kaupoissa ainakaan vuoteen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kaupat eivät ole hankkineet Sepa-kortteja ymmärtäviä lukulaitteita. Laitteiden määrittelytyö kestää vielä ainakin vuoden eivätkä kaupat uskalla sijoittaa rahojaan kalliisiin laitteisiin.

Sepa-muutos tuli kauppojen kannalta hankalaan saumaan.

Kaupoilla on ollut tarpeeksi tekemistä emv-sirukorttitekniikan ja sirulukijoiden kanssa.

Sirukorttien lukijalaitteiden piti tulla kauppoihin neljä vuotta sitten. Hanke on viivästynyt.

Kesko ja S-ryhmä eivät ole vielä päättäneet päätehankinnoista. Suurista kaupan ketjuista pisimmällä on alkoholin vähittäiskauppias Alko.

Auton varaosia myyvä Biltema-ketju sai pari viikkoa sitten kaikkiin liikkeisiinsä sirukorttien lukijat.

– Sen olen oppinut, että pykäliä tulee ja menee. On turha perehtyä asioihin liian aikaisin, toimitusjohtaja Lasse Laaksonen Biltemasta kommentoi Sepa-vouhotusta.

Laaksonen johtaa Bilteman Turun ja Raision tavarataloja sekä postimyyntiä.

Sepan käyttöönottoa mutkistaa vielä se, että Euroopan kilpailuviranomaiset haluavat selvittää kansallisten maksukorttien kohtalon.

Kilpailuviranomaiset pelkäävät, että Sepa-maksaminen vie clearing- eli maksujen välitysjärjestelmän amerikkalaisten luottokorttiyhtiöiden käsiin.

Eurooppaan ei ole tarkoitus perustaa omaa maksujen välitysjärjestelmää, vaan rahaliikenne hoituisi luottoyhtiöiden Visan ja Mastercardin kautta.

Suomen kuluttajavirasto ei ole vielä tehnyt päätöstä, jääkö suomalainen pankkikortti henkiin Sepa-korttien rinnalle.

– Euron siirtymisen aikana syntyi keskusteluja, että euro nostaa kuluttajahintoja. Kilpailuviranomaiset haluavat varmaankin nyt varmistaa, ettei Sepa-muutos synnytä vastaavaa mielikuvaa, johtaja Timo Ylitalo Finanssialan keskusliitosta tulkitsee.

Sepa-maksukortin on tarkoitus korvata nykyiset luottokortit ja nopeuttaa maksamista.

Nykyisillä Visa- ja Mastercard-luottokorteilla rahat veloitetaan kuluttajan tililtä kuukauden viiveellä.

Pitkän maksuajan takia kaikki kaupat eivät hyväksy luottokortteja.

Pankit toivovat, että Sepa-kortit toisivat maksukorttien piiriin sellaiset kaupat, jotka ovat suhtautuneet nihkeästi luottokorttimaksamiseen.

Saksalainen Lidl-vähittäiskauppaketju hyväksyy suomalaisten pankkikorttien lisäksi vain Visa Electron ja Maestro-kortit.

Biltema-ketjussa kaikki kaup-piaat eivät vielä hyväksy kansainvälisiä luottokortteja.

– Meillä Visa- ja Mastercard-luottokortit ovat uusi ilmiö. Turkuun ne tulivat pari vuotta sitten, Laaksonen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    2. 2

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    3. 3

      Saksan vaalitulos syöksee euro­alueen yhden­tymisen epä­varmuuden aikaan

    4. 4

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    5. 5

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Ekonomisti arvioi Saksan vaalituloksen vaikeuttavan Euroopan talouskasvun jatkoa pitkällä tähtäimellä

    8. 8

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    9. 9

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    10. 10

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    2. 2

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    3. 3

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    4. 4

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    5. 5

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    6. 6

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    7. 7

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    8. 8

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    9. 9

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    10. 10

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    11. Näytä lisää