Huumaavien lääkkeiden tuonti Virosta loppuu

Julkaistu:

Huumaavien lääkkeiden laillinen tuonti Virosta ja Latviasta Suomeen loppuu joulun alla, kun Schengen-valtioita koskevaa sääntöä ryhdytään soveltamaan uusiin jäsenmaihin.
Näiden maiden kansalaiset voivat tuoda matkan aikana tarvitsemansa lääkkeet Suomeen kotimaastaan hankkimallaan kuljetustodistuksella.

Muutos vaikuttaa erityisesti Baltian maista tuotuihin huumaaviin lääkkeisiin, joita on päätynyt runsaasti katukauppaan. Arvioiden mukaan noin 600 suomalaista on ostanut Subutex-valmistetta ja muita huumaavia lääkkeitä virolaisten ja latvialaisten lääkäreiden lääkemääräysten perusteella.

Joulukuun 21. päivän jälkeen tämä ei ole enää laillista, koska Schengen-valtioita koskevaa säännöstöä ryhdytään soveltamaan myös uusiin jäsenmaihin Viroon, Latviaan, Liettuaan, Puolaan, Tshekkiin, Sloveniaan, Unkariin ja Maltaan.

Säännösten mukaan huumaavia lääkkeitä saa ottaa mukaansa toisesta Schengen-maasta vain, jos on hankkinut kotimaastansa sitä varten erityisen kuljetustodistuksen.

Suomessa asuva henkilö ei siis saa tuoda muista Schengen-valtioista hankittuja huumaavia lääkkeitä lainkaan Suomeen.

Huumausainetta sisältävää lääkevalmistetta ei saa lainkaan hankkia eikä vastaanottaa postitse Suomen ulkopuolelta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      BBC: Yhdysvallat saattaa kieltää läppärit kaikilla kansainvälisillä lennoilla

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää