Balttikomennus antaa potkua uralle

Suomalaiset, Virossa työskentelevät naiset löysivät toisensa nelisen vuotta sitten. Suomen suurlähetystön suojiin syntyi alun perin hyväntekeväisyyteen suuntautunut naiskerho Suomettaret.
Suomettarista on muotoutunut liikenaisten yhdistys. Kokouksissa käy keskimäärin viisitoista naista, Svenska Handelsbankenin asiakaspalvelupäällikkö Outi Vainikka kertoo. Vainikka on tämän vuoden ajan toiminut Suometarten kokoonkutsujana. Vainikka on itse ollut Virossa töissä kaksi vuotta ja juuri jatkanut sopimustaan vuoteen 2010.

Virossa hankittu ulkomaan kokemus on tuonut nostetta uralle Suomessakin. Erityisesti kaupan ketjut, S-ryhmä ja Stockmann ovat palkinneet Virossa työkokemusta hankkineet naiset yhä haastavimmilla tehtävillä Suomessa. Vielä kymmenen vuotta sitten Viron pienet markkinat hoidettiin mieluummin eläkkeelle lähtijöillä kuin uraputkensa alussa olevilla henkilöillä.

– Virossa on ulkomaan komennuksella olevista henkilöistä suhteessa enemmän naisia johtajina kuin miehiä. Viro sopii hyvin naisjohtajille, koska naisten monialainen osaaminen pääsee täällä edukseen, Vainikka arvioi.

Hän ottaa esimerkin omasta työstään. Hän on perustamassa ruotsalaisille pankkiketjua koko Baltiaan.

– Täällä on otettava huomioon kulttuurierot, palvelun taso ja tuotava oma yrityskulttuuri paikan päälle. Lyhytjännitteiset ihmiset eivät pärjää täällä, hän arvelee.

Hotelli Olümpian johtaja Tiina Reijonen on yksi Suometarten hengettäristä. Hän tarjoaa hotellin tiloja saunailloille ja tuote-esittelyille. Hän keksi seuralle myös sen nimen. Hänellä on kokemusta naisverkostosta jo Ruotsista.

– Tukholmassa meillä oli yhdistys Finskor, eli vapaasti suomennettuna hienot kengät, Reijonen kertoo.

Finskor kattoi lähes 80 prosenttisesti suomalais-ruotsalaisten yritysten johtajien suomalaiset rouvat. Se teki ulkomaan matkoja ja tapasi Suomen eduskunnan puhemiestäkin.

Reijoselle Suomettaret on myös tärkeä asiakaskontakti.

– Tämä on sellaista business to business-toimintaa, hän kehuu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Sotkamo Silverillä reipas pomppu pörssissä

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää