Kolumni: Ihmisvoimalla pyörivä hakukone

Julkaistu:

Yhteisöpalvelu Facebookiin rekisteröityneiden suomalaisten määrä nousi torstaina yli 300 000:een. Jos Facebookin suomalaiskäyttäjät perustaisivat oman virtuaalikaupungin, se olisi Suomen toiseksi suurin kaupunki, laskeskeli asiasta uutisen tehnyt Digitoday.
Facebook lähti räjähdysmäiseen kasvuun sen jälkeen, kun se viime keväänä salli ulkopuolisten palvelujen ja ohjelmien lisäämisen alustalleen.

Nyt 15 miljardin arvoinen ihmeyritys on muuntumassa Googlen kaltaiseksi talousihmeeksi.

Markkinointiviestinnän toimistojen liitto MTL järjesti torstaina Finlandia-talolla yleisötilaisuuden teemalla "Miten Facebookia voi käyttää hyväksi markkinoinnissa ja viestinnässä". Tuohon Facebookissa ilmaiseksi tiedotettuun, mutta vanhakantaisesti maksulliseen (189 e + alv) aamiaisseminaariin saapui 250 kuulijaa. Tilaisuus oli itsessään malliesimerkki siitä, miten Facebookia kannattaa käyttää hyväksi markkinoinnissa.

Mutta mikä on seuraava netin menestystarina?

Yksi vahva ehdokas on ihmisvoimin pyörivä hakukone nimeltä Mahalo. Se on amerikkalaisen nettiyrittäjä Jason Calacaniksen viime keväänä julkistama hanke, jonka nykytilasta kohistiin viljalti tämän viikon LeWeb3-kongressissa Pariisissa.

Kun Googlen kaltaiset hakukoneet perustuvat tiedonhaussa mekaanisiin algoritmeihin, Mahalo on toimituksellinen palvelu, jossa luotettavat ja taitavaksi todetut ihmiset etsivät suosituille hakusanoille laadukasta sisältöä. Calacanis kertoi Pariisissa, että Mahalolla on palveluksessaan 60 vakituista työntekijää, jotka tekevät tällaisia hakusivuja. Näissä aiheesta kerrotaan lukijalle keskeiset faktat ja ohjataan parhaisiin linkkeihin.

Vakituisten työntekijöiden lisäksi Mahalolla on 400 vakituista avustajaa. Heille maksetaan noin 15 dollaria jokaisesta hakusanasivusta, jonka he kirjoittavat, ja viisi dollaria joka sivusta, jonka laatua he valvovat. Valmiita hakusanoja on yli 25 000, ja palvelun aktiivikäyttäjiä yli 1,5 miljoonaa.

Kokeilin palvelua ja innostuin. Myönnän toki, että Taloussanomien siirtyessä vuodenvaihteessa nettiin, minua kiinnostavat tavallista enemmän ideat, joilla 60 vakituisen toimittajan työn saataisiin jalostettua jopa miljardien arvoiseksi.

Mutta inhimillisille, luotettavaksi todetuille palveluille on netissä tilaa.

Calacanis tiivisti asian Pariisissa näin: "Koneet voivat mennä syvälle ja ne voivat pyöriä läpi yön, mutta ne eivät hahmota olennaista tai ymmärrä kauneutta."

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    7. 7

      Miksi Suomen talous kasvaa? Koska sinä velkaannut

    8. 8

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    7. 7

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    8. 8

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    9. 9

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    10. 10

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Taco Bell tulee Suomeen – palkkaa satoja työntekijöitä

    5. 5

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    6. 6

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    7. 7

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Ulosmarssi Meyerin telakalla Turussa – työntekijät väittävät, että ihmisiä on uhkailtu

    10. 10

      Delta Auton toimitusjohtaja eroaa – lähtee heti

    11. Näytä lisää