Liikenneministeri ei lupaa helpotusta rekkaruuhkaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) sanoo, että Suomi on tehnyt kaiken mahdollisen itärajan rekkaruuhkien helpottamiseksi.


– Ei ole olemassa mitään yksittäistä konstia, jolla rekkajonot saataisiin purettua. Nyt olemme voineet puuttua vain akuuttiin ongelmaan.

Loppuvuoden rekkasuma ei tullut ministerille yllätyksenä. Venäjän transitoliikenteen kasvu on ollut tiedossa.

Vehviläinen sanoo, että Suomi ei ole kuitenkaan voinut tehdä muuta kuin rakentaa väliaikaisia rekkaparkkeja. Rekkaparkki ulottuu ensimmäistä kertaa Porvoon moottoritielle asti.

– Tässä ei voi toivoa muuta kuin, että kunpa ilmastomuutos koskettaisi parin kolmen seuraavan viikon aikana valtatie kuutta ja seitsemää. Toivottavasti ei tule räntäsadetta vaarantamaan liikenneoloja.

Pahin tulppa idän liikenteessä on Venäjän tulli. Se ei pysty imemään kasvavia liikennevirtoja.

Suomalaiset ovat tuoneet venäläisille viranomaisille jatkuvasti esille huolenaiheitaan. Seuraavan kerran liikenneministeri Vehviläinen ottaa rekka- ja tulliongelmat esille ensi tiistaina.

Vehviläinen tapaa Helsingissä Venäjän varaliikenneministeri Sergei Aristovin.

– Venäläiset ovat luvanneet lisätä henkilökuntaa tullissa. Mutta voi olla, että venäläisillekin on tullut yllätyksenä transitoliikenteen kova kasvu.

Vuoden kuluttua helpotusta tuo Vaalimaalle valmistuva pysäköintialue.

Viranomaiset puhuvat megaparkista. Vaalimaan rekkaparkkiin mahtuu tuhat autoa. Alue vastaa 30 kilometrin rekkajonoa.

Kaikki Venäjälle matkaavat rekka-autot joutuvat kulkemaan Vaalimaan parkkialueen kautta. Suomi ryhtyy perimään autoilta parkkimaksua.

– Olemme puhuneet, että maksu olisi kymmenen euroa. Lähden siitä, että maksu on vähintään kymmenen euroa, Vehviläinen sanoo.

Tullitarkastusten vauhdittamiseksi Venäjä on hyväksynyt lakimuutoksen, joka vähentää tullitarkastajien määrää seitsemästä kahteen.

Tulevaisuudessa tullitarkastuksiin osallistuu kaksi venäläistä tarkastajaa: tullimies ja rajavartija. Nykyisin tarkastuksissa ovat mukana myös tiemiliisi, tekninen tarkastaja, kasvien, eläinten ja elintarvikkeiden tarkastajat.

Liikenneministeri Vehviläinen uskoo, että rekkatilanteeseen tulee pysyvämpi parannus parin vuoden kuluttua.

Venäjän rajanylityspaikoilla suunnitelmissa on siirtyä sähköiseen tullaukseen. Vaalimaalle Venäjä suunnittelee myös lisää autokaistoja. Henkilö- ja rekkaliikenne on tarkoitus erottaa eri kaistoille.

Loppuvuosi on perinteisesti ollut Venäjän transitoliikenteessä vuoden vilkkainta aikaa. Venäläiset valmistautuvat joulun ja uuden vuoden viettoon.

Tänä vuonna liikenne on kasvanut ennätysvilkkaaksi.

Venäjän tuontiliikenne kasvaa 25 prosentin vuosivauhtia. Rekkaruuhkia lisää Suomessa se, että Venäjä tuo länsitavaraa maahan entistä enemmän Suomen satamien kautta.

Venäjän monet läntiset rajanylityspaikat ovat tukossa. Viron satamat eivät vedä ja Valko-Venäjän rajalla on ongelmia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    8. 8

      Majava merkitsee sillä reviirin, sinä syöt sitä herkussa

    9. 9

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    10. 10

      Tavallinen vai itsepalvelukassa? Toinen on jopa neljä kertaa nopeampi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää