Vapo lähti mukaan biodiesel-huumaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Turveyhtiö Vapo ryhtyy etsimään paikkaa biodieseltehtaalle. Yhtiön mukaan jollekin turvesoiden keskellä uinuvalle pikkukunnalle on tarjolla "lottovoiton kaltainen" 300 miljoonan euron investointihanke.
Valtion ja Metsäliiton omistama Vapo-konserni suunnittelee tosissaan suoturpeen ja jätepuun muokkaamista biodieselin tai -bensiinin raaka-aineeksi.

– Turpeen ja puun yhdistelmästä kaasuttamalla saadusta bioraakaöljystä voidaan jalostaa jopa puhtaampaa dieseliä kuin perinteisillä menetelmillä, kehuu Vapon biopolttoaineprojektien johtaja Mikko Kara.

Yhtiö aikoo etsiä ensi kesään mennessä Suomesta, Ruotsista tai Virosta 3–5 kuntaa, jotka sopisivat ensimmäisen biodiesellaitoksen perustamispaikaksi. Jatkotutkimusten jälkeen Vapo valitsee joulun 2008 alla yhden onnellisen turvekunnan odottamaan tehtaan perustamispäätöstä.

– Kyllä siinä kunnassa voidaan puhua lottovoiton kaltaisesta tilaisuudesta. Työpaikkoja laitokseen tulisi parisataa, Kara mainostaa.

Sopivia, riittoisia turvealueita on Vapon arvioiden mukaan lähinnä Ruotsin rajan tuntumassa Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla sekä Pohjois-Karjalassa, mutta myös Jyväskylän seudun teollisuuskeskittymillä on puolensa. 

– Kaasutusprosessissa syntyy paljon lämpöä, joten olisi hyvä jos lähistöllä olisi teollisuuslaitoksia jotka tarvitsevat lämpöenergiaa, Mikko Kara sanoo.

Tuhannen diesellitran valmistamiseen kuluisi arviolta parikymmentä kuutiota turvetta ja viitisen kuutiota puuta. Suomessa on turvesuota vähintäänkin riittävästi, 230 000 hehtaaria.

Vapo ei aio itse jalostaa bioraakaöljyä lopullisiksi polttoaineiksi, vaan liemi toimitettaisiin jollekin kaupalliselle jalostamolle.

Noin 300 miljoonaa euroa maksavan biodieseltehtaan rakentamispäätöksen Vapo aikoo tehdä vuoden 2009 aikana, mikäli ekologisempien polttoaineiden kysyntä ja hintakehitys ovat säilyneet nykyisellä tasolla.

– En näe mitään syytä, miksi kysyntä ei vain vahvistuisi, Kara sanoo.

Tehdashankkeella on silti pari epävarmuustekijää. Turve-puusekoituksen kaasutustekniikka ei toimi vielä kunnolla, vaikka Vapo uskookin teknisten pulmien poistuvan ennen laitoksen rakentamista.

– Emme ryhdy tekemään kaasutusmyllyä, vaan hankimme tekniikan sellaiselta kumppanilta joka on siinä vaiheessa saanut sen toimimaan, sanoo Vapon toimitusjohtaja Mikko Hilli.

Toinen uhka tulee Brysselistä. EU haluaa, että vähintään kymmenesosa liikennepolttonesteistä olisi biopohjaisia jo vuonna 2020. Komissio ei kuitenkaan ole halunnut määritellä turvetta uusiutuvaksi energialähteeksi.

Jos turvedieselille tai sen tuotantoketjulle ei heru EU:lta sopivan ekologista luokittelua, tuotannon kannattavuuslaskelmat heikentyvät selvästi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    4. 4

      Seppälää haetaan konkurssiin

    5. 5

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    8. 8

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    9. 9

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    10. 10

      Kurja kesäsää iski pahasti Seppälään – ”poikkeuksellisen onnistuneet” kululeikkaukset eivät auttaneet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    8. 8

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    9. 9

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää