Liikanen varoittaa talouskasvun hidastumisesta

Julkaistu: , Päivitetty:

Myönteinen työllisyyskehitys ja vahva kulutuskysyntä ovat tukeneet Suomen talouden kasvua, mutta kasvu on Suomen Pankin ennusteen mukaan hidastumassa.


Inflaatio on kiihtynyt myös Suomessa pääosin raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen nousun vaikutuksesta. Kuluvan vuoden aikana tehdyt palkkaratkaisut lisäävät inflaatioriskejä, kerrotaan Suomen Pankin tuoreessa Euro & Talous-katsauksessa.

Suomen Pankin mukaan tulevan talouskehityksen arviointia kuitenkin vaikeuttaa Yhdysvaltain asuntolainamarkkinoilta maailmalle levinnyt rahoitusmarkkinoiden yhä jatkuva epävarmuus.

Riskilisien suureneminen, luottoehtojen kiristyminen ja finanssialan tappiot heikentävät rahoituksen saatavuutta keskeisissä teollisuusmaissa.

– Rahoitusmarkkinoiden levottomuus on lisännyt epävarmuutta ja hitaamman kasvun riskejä, pääjohtaja Erkki Liikanen arvioi.

– Tuoreimmat tiedot kertovat voimakkaista lyhyen aikavälin inflaatiopaineista. Samalla on vahvistunut se EKP:n neuvoston arvio, että hintatasoon kohdistuu inflaation kiihtymisen riskejä keskipitkällä aikavälillä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    3. 3

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    6. 6

      Nokia kiritti osakekursseja – Kesko, Valmet ja Outotec halpenivat

    7. 7

      Deutsche Bankin ongelmat eivät hellitä

    8. 8

      Samsung paransi tulostaan, puhelinmyynti takkuaa

    9. 9

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    10. 10

      Facebook tekee kovaa tulosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Nokian osake kovassa kirissä pörssissä

    6. 6

      Suomalaiset kyselyssä: Perustulo oltava niin niukka, että työtäkin on tehtävä

    7. 7

      Deutsche Bankin ongelmat eivät hellitä

    8. 8

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    9. 9

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    10. 10

      Uusi arvio: Näin rikas Putin todella on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    9. 9

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää