Työvoimapula kärjistyi

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomessa oli syksyllä enemmän avoimia työpaikkoja kuin koskaan. Asiantuntijoiden mukaan työvoimapula jarruttaa jo talouden kasvua.
Avointen työpaikkojen määrä on kasvanut 20 prosenttia viime vuodesta. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ennusti perjantain Turun Sanomissa, että seuraava vuosikymmen tulee olemaan nykyistä vaikeampi.

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) johtaja Jussi Mustonen pitää havaintoa ”oleellisena”, vaikkakaan ei uutena.

– On tiedetty jo pitkään, että kun suuret ikäluokat todella eläköityvät eikä uusia nuoria tule työmarkkinoille, työvoima alkaa yksinkertaisesti vähentyä, hän sanoo.

Ongelma nakertaa paitsi rakennusalaa, myös palvelu- ja sosiaalialaa sekä perinteistä teollisuutta. Eniten avoimet työpaikat ovat lisääntyneet kaupan alalla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tilastokeskuksen mukaan työnantajat kärsivät rekrytointivaikeuksista jo noin puolessa kaikista avoimista työpaikoista.

– Kun työvoimasta tulee pulaa, se leviää hyvin laajalti. Selvä pullonkaula on, että työttömyyttä ja avoimia työpaikkoja on yhtä aikaa, Mustonen sanoo.

Tutkija Hannu Kaseva Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta muistuttaa, että avoimet työpaikat ovat kasvaneet reaalitaloutta nopeammin nousukauden vuoksi.

– Avointen työpaikkojen määrä kertoo talouden ylikuumenemisesta. Tällä hetkellä työvoimapula rajoittaa talouskasvua, mutta pitää muistaa, että nousu on takana, Kaseva sanoo.

Kyse on myös työvoiman alueellisesta kohtaanto-ongelmasta. Työllistymisen maantieteelliset esteet ovat Kasevan mukaan ammatillisia suurempia.

Väestömuutoksista johtuva työvoimapulma jatkuu, vaikka talouden ja työpaikkojen kasvu suhdannesyistä hidastunevatkin, EK:n Mustonen arvioi.

Jos kasvua halutaan lisätä eikä työvoima riitä, täytyy tuotannon tehokkuutta lisätä, hän ehdottaa.

– Olemassa olevasta työvoimasta pitäisi silloin puristaa enemmän työpanosta. Asiat pitää tehdä fiksummin ja tehokkaammin.

Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi opiskeluajan tehostamista, eläköitymisen siirtämistä ja aktiivisempaa siirtolaispolitiikkaa.

Etlan Kaseva vauhdittaisi alueellista liikkuvuutta.

– Tarvitaan isompia alue-keskuksia, joilla työllisyyttä voidaan markkinaperusteisesti kasvattaa. Kasvualueilla on mahdollisuus kasvaa vieläkin enemmän, hän sanoo.

Onnistunut ja pysyvä maahanmuuttopolitiikka vaatii myös asenne-ilmapiirin muutosta, toiseuden ymmärrystä sekä globaalia kansalaisvastuuta, Kaseva korostaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    5. 5

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    6. 6

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    7. 7

      Kiinalle toinen luottoluokituksen pudotus – paisuva velka lisännyt riskejä

    8. 8

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    9. 9

      Lännen Media: Posti on kiinnostunut saattohoidon järjestämisestä Turussa

    10. 10

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    9. 9

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    10. 10

      Tikkurila antoi toimitusjohtajalleen lähtöpassit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    11. Näytä lisää