Eriarvoisuus uhkaa suomalaisia

Julkaistu:

90-vuotisjuhliaan tänään viettävä Suomi on nykyisin kaikilla käytetyillä mittareilla mitaten maailman 20 parhaan maan joukossa. Kuopion yliopiston professorin Juho Saaren mukaan ydinkysymys on, miten ylläpidämme asemamme väestön vanhetessa? Eriarvoisuus on kasvanut jo vuosia, mutta rakennemuutospolitiikallaan hallitus määrittelee, saako kehitys jatkua.
Suomen tarina on menestystarina. 90 vuodessa maatalousyhteiskunnasta on muotoutunut jälkiteollinen palveluyhteiskunta.

Historiantutkija Sakari Heikkinen valtionvarainministeriöstä kertoo, että Suomen bruttokansantuote asukasta kohden on kasvanut itsenäisyyden aikana 12-kertaiseksi.

Liki samaa tahtia on Tilastokeskuksen mukaan kiihtynyt kansalaisten keskimääräinen kulutus. Käytettävissä olevan rahan määrän lisääntyessä suomalaiset ovat voineet vuosi vuodelta ostaa enemmän yleellisyyttä ja satsata vapaa-aikaan. Kun ruokaan, vaatteisiin ja asumiseen meni 1920-luvun kansalaisen markasta 90 penniä, nykysuomalaisen eurosta näihin menee noin 55 senttiä.

Suomella on ollut kriittiset hetkensä. Heikkisen mukaan lähtötilanne oli poikkeuksellisen epänormaali. Ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheet, itsenäisyyssota ja kaupan katkeaminen keskeisen vienti- ja tuontimaan Venäjän kanssa painoi Suomen hyvin alas.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

30-luvun lama jäi Suomessa onneksi lyhyeksi, mutta toinen maailmansota vaikutuksineen tarkoitti ankaraa murrosta. Tuorein maamme kehitystä leimannut taloudellinen ahdinko oli 90-luvun lama, mitä osaltaan vaikeutti idänkaupan tyrehtyminen jälleen.

Kriiseistä huolimatta - tai osin niiden ansiosta - Suomi on kiihdyttänyt huimaan kasvuun ja kuronut umpeen kuilua kehittyneempään maailmaan. 1990-luvun puolivälistä lähtien kasvua on siivittänyt Euroopan unionin jäsenyys ja vuodesta 1998 Euroopan talous- ja rahaliittoon liittyminen.

– Itsenäisyyden alussa Ruotsin kansantuote asukasta kohden oli 1,5-kertainen Suomen kansantuotteeseen verrattuna. Britannian kansantuote puolestaan oli 2,5-kertainen. Nykyään nämä kaikki kolme maata ovat kuta kuinkin samalla tasolla, sanoo Heikkinen.

– Lähdimme hyvin alhaalta ja olemme päätyneet aika ylös, sanoo Kuopion yliopiston professori Juho Saari.

Tulevaisuus on haasteellinen. Tämä johtuu Saaren mukaan siitä, että meillä ei ole enää mitään perässäkulkijan etuja, vaan edelläkävijän ongelmat.

– Tässä tilanteessa suuri kysymys on, miten ylläpidämme tasapainon, jonka olemme saavuttaneet? Kuinka saamme ylläpidettyä korkean talouskasvun, työllisyyden ja tasa-arvon tilanteessa, jossa suhteelliset etumme muuttuvat nopeasti, kun väestö lisääntyy ja eriarvoisuus kasvaa?

Vaikka suomalaisten tuloerot ovat edelleen kansainvälisesti mitaten pienet, taloudellinen eriarvoisuus on kasvanut. Varallisuuserot alkoivat kutistua 1970-luvun alussa, mutta nyt ympyrä on sulkeutunut ja eriarvoisuus on vastaa tuota liki 40 vuoden takaista tilannetta.

– Tasa-arvoisimmillaan Suomi oli vuonna 1990, toteaa Saari.

Rakennemuutospolitiikka on Saaren mukaan avainasemassa, kun mietitään tulevaisuutta. Siinä keskeinen kysymys on kustannusten ja sopeutumistehokkuuden välinen suhde.

– Nyt pitäisi käydä perusteellinen kansallinen keskustelu siitä, minkä mittapuun mukana arvotamme suomalaista yhteiskuntaa vastaisuudessa? Onko mittatikkuna kilpailukyky vai haemmeko suomalaisten hyvinvointia eli sitä, että ihmiset ovat iloisia ja onnellisia? Jälkimmäinen ei vaadi välttämättä huippukilpailukykyä.

Kysymyskimppuun kuuluu Saaren mukaan myös se, minkä painoarvon annamme reiluudelle ja oikeudenmukaisuudelle.

– Hallituksen suuri haaste on päättää, miten eri tavoitteet sovitetaan yhteen, sanoo Saari.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Miksi mökistä yritetään kiskoa ylihintaa? ”Monet joutuvat luopumaan itselleen rakkaasta mökistä”

    8. 8

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    9. 9

      Toivoton yhtälö koskettaa yhä useampaa – puolella miljoonalla suomalaisella vaikeuksia selvitä kotinsa remontista

    10. 10

      Tutkimus: Nuorten työkyvyttömien eläke jää matalaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää