Huuda Big Brother -talon huonekaluja

Julkaistu: , Päivitetty:

Nyt voit sisustaa kotisi vaikka talon äänestyssohvalla tai kuntoilla BB-voittajan käyttämällä jumppapallolla. Ensimmäistä kertaa suurin osa Big Brother -talossa käytössä olleista tavaroista myydään halukkaille hyväntekeväisyyshuutokaupassa.
Ensi sunnuntaina Hobby Hallin Tammiston myymälän pihalla pidettävän huutokaupasta voi ostaa kaikkia Hobby Hallin taloon toimittamia tavaroita ja huonekaluja, esimerkiksi asukkaiden sängyt ja talon nojatuolit ja kivituikut.

– Asukkaiden kaikkein henkilökohtaisimpia tuotteita ei ole kaupan, mutta esimerkiksi yhdeksän asukkaan signeeraamat jumppapallot sieltä löytyvät, Hobby Hallin mainossihteeri Tintti Leino kertoo.

Lisäksi myynnissä on talossa ylijääneitä tavaroita esimerkiksi partakoneita ja naisten ihokarvanpoistolaitteita.

Leino kertoo, että tuotteiden lähtöhinta on edullinen, mutta hyvän tarkoituksen toivotaan nostavan hintoja ylemmäs.

Huutokaupan tuotto menee lyhentämättömänä päihteiden vastaiseen työhön Asennetta-päihdekasvatuskampanjalle. Tintti Leino kertoo, että päihdekasvatuskampanja valittiin huutokaupan hyväntekeväisyyskohteeksi, sillä sen kohderyhmänä on nuoret ja asia on tärkeä.

– Ja varoittavia esimerkkejä päihteiden käytöstä oli talossakin, Leino toteaa.

Ainakin yksi asukas, Farbod, on lupautunut paikalle ja Kadin osallistuminen vahvistuu myöhemmin. Hobby Hallissa uskotaan, että paikalle saapuu joka tapauksessa paljon BB-faneja.

– Sarjalla on vannoutuneet fanit ja uskon, että mikä tahansa BB-juttu kiinnostaa, Leino sanoo.

Big Brother -talossa nähtyjä tuotteita on aiemmin kaupattu vain kerran, kun Vepsäläinen myi ensimmäisellä kaudella käytetyt huonekalunsa netissä. Tuleva huutokauppa pidetään sunnuntaina 9. joulukuuta kello 13 alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    11. Näytä lisää

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää