Piensijoittajat ajavat Prohaa muutosten teille

Julkaistu:

Joukko piensijoittajia on turhautunut ohjelmistotoimittaja Prohan tapaan hoitaa liiketoimiaan. Osakkeenomistajat valmistelevat esitystä yhtiön hallituksen vaihtamiseksi. Vaihtoon joutuisi myös toimitusjohtaja Pekka Pere.


Pienosakkaat vaativat hallituksen muuttamista ”vastaamaan paremmin Prohan omistajakuntaa ja liiketoimintarakennetta”.

Ryhmän nimettöminä pysyttelevien edustajien mukaan muutos tapahtuu ”joko normaalissa tai ylimääräisessä yhtiökokouksessa”. Hallitusremonttia valmistelevien joukossa on suomalaisten lisäksi norjalaisia sijoittajia. Ryhmän yhteinen osakeomistus ylittää kymmenen prosenttia.

Mitä muutoksia yhtiössä on tehtävä, on piensijoittajien mukaan ”tietenkin uuden hallituksen määriteltävä”. Myös ”hallitusremontin” aikataulu määräytyy heidän mukaansa muun muassa sen mukaan, tarvitaanko ylimääräinen yhtiökokous vai ei. Taustalla on kuitenkin pidemmällä aikavälillä kehittynyt erimielisyys yhtiön liiketoiminnan painotuksista.

Sijoittajia on jäytänyt toimitusjohtaja Pekka Peren toistuva tapa maalata ruusuisia tulevaisuudenkuvia Prohan tulevaisuuden näkymistä, kun suuret puheet eivät sittemmin olekaan toteutuneet. Myös Peren 302 000 euron vuosipalkka on herättänyt sijoittajissa närää, kun kannattavuus ja kurssikehitys on ollut heikkoa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yhtiö antoi viime kesänä tulosvaroituksen.

Osakkaat ovat olleet yhteydessä Prohan suurimpaan yksittäiseen omistajaan Erkki Etolaan. Etolan omistusten yhteenlaskettu osuus on yli 13 prosenttia osakekannasta.
Yhdessä ryhmittymillä olisi lähes neljännes äänivallasta ja mahdollisuus ajaa läpi konkreettisia muutoksia Prohan toiminnassa.

Erkki Etola sanoo seuraavansa tilanteen kehittymistä sivulta.

– Olen avoin eri vaihtoehdoille. En ole sanonut muuta kuin että en halua ottaa aktiivista roolia. Kun ymmärrettävä ehdotus tuodaan minulle, olen valmis ottamaan asiaan kantaa, kunhan ehdotus on niin yksinkertainen, että minäkin sen ymmärrän, Etola sanoo.

– Ja aion silloin kysyä ehdottomasti myös Peren kantaa asiaan.

Pekka Peren mukaan osakkeenomistajille on kerrottu yhtiön toiminnasta ”siinä laajuudessa kuin julkisen tiedon valossa asioista on voinut tuolloin keskustella”. Hän uskoo monien viime aikaisten toimien olleen ”samansuuntaisia kuin meiltä on toivottu”.

– Luonnollisesti tekeillä tai valmisteilla on myös asioita, jotka eivät ole vielä julkistamiskelpoisia. Valitettavaa aina on, ettei tämänkokoinen laiva käänny kovin jyrkästi yhden tai kahden kvartaalin aikana, Pere huomauttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    3. 3

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    4. 4

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    7. 7

      Kiina harkitsee avautuvansa lisää ulkomaisille sähköauton valmistajille

    8. 8

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    9. 9

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    10. 10

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    2. 2

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    3. 3

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    7. 7

      Fiva huolissaan kotitalouksien veloista – ja yleistyneestä asuntolainamuodosta

    8. 8

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    9. 9

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    10. 10

      VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto, Heliövaara ulos työryhmästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Tulot jopa 5000 e/kk, mutta rahat eivät silti riitä – näin hyvätuloinen suistuu köyhyyteen

    7. 7

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    8. 8

      Töihin peruskoulupohjalta ja ilman kokemusta, palkka jopa liki 4 000 €/kk – töitä on taas tarjolla

    9. 9

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää