Kolumni: Jukeboksi kännykässä

Julkaistu:

Nokia aloitti mobiilimusiikissa laiterintamalla, kun se toi myöhässä ja pitkän odottelun jälkeen markkinoille ensimmäinen musiikkipuhelimensa N91:n.
Yhtiö oli tuotekehittelyssä selvästi jäljessä sekä Applea että SonyEricssonia, joka on jyrännyt musiikkipuhelimissa Walkman-puhelimillaan.

Alun hidastelun jälkeen Nokia on pyrkinyt kirimään aukkoa umpeen palvelupuolella. Kun Nokia vuosi sitten osti Loudeye-yhtiön Yhdysvalloissa 50 miljoonalla dollarilla, yhtiö lähti rakentamaan alustaa mobiilimusiikkijakelua varten. Tänä vuonna ostokori karttui toisella jenkkiyhtiöllä, Twangolla, joka tarjoaa alustan ihmisten tuottaman sisällön jakamiseen mobiiliverkoissa.

Nämä kaksi yhdistyivät luontevasti elokuussa julkistetussa Ovi-palvelussa, joka sisältää niin musiikkikaupan, pelipalvelun ja yhteisöpalveluita.

Ongelmaksi mobiilimusiikissa tuntuvat kuitenkin muodostuvan edelleen tekijänoikeuskysymykset, joita viihdeteollisuus ei ole onnistunut ratkaisemaan vielä nettimusiikinkaan puolella. Epäonnistuneita esimerkkejä on sen sijaan nähty lukuisia. Pahin lienee Sony BMG:n brändiä vakavasti naarmuttanut kopiosuojaussotku, joka aiheutti valtaisan tietoturvaongelman kuluttajille.

Marraskuussa Warner Music ilmoitti, että se jää pois Nokian marraskuussa avaamasta musiikkikaupasta. Syy oli se, että levy-yhtiö ei pitänyt siitä, että Nokian toisessa palvelussa, yhteisöalusta Moshissa, on käyttäjien mahdollista jakaa tekijänoikeuksien suojaamaa sisältöä.

Nokian eilinen musiikkipalvelujulkistus Comes with music puolestaan käynnistyi toistaiseksi vain Universal Musicin kanssa. Mallin hienous on siinä, että musiikkia ajatellaan palveluna ja se sisältyy kännykän hintaan. Kuluttaja saa pitää musiikin itsellään vuoden lataamisen jälkeen, joten musiikin omistamisesta ei oikein voi puhua.

Aika näyttää kumpi malli voittaa mobiilimusiikissa, palveluajattelu vai omistamiseen perustuva malli. Jälkimmäinen on kestokriisissä tekijänoikeuskysymysten loputtomien umpisolmujen takia, ja kaikkinaiset yritykset ratkaista niitä tuntuvat olevan tuomittuja epäonnistumaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    10. 10

      Monaco houkuttelee nyt keskituloisia

    11. Näytä lisää

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää