MEK: Ravintola-alalla menee kehnosti

Julkaistu: , Päivitetty:

Matkailun viimeaikainen kehitys on ollut Suomessa positiivista.
Suomalaisten matkailualan yritysten taloudellinen tilanne on kohtuullisen hyvä, ilmenee kauppa- ja teollisuusministeriön ja Matkailun edistämiskeskuksen MEKin toimialaraporteista. Raportit julkistettiin Mikkelissä tiistaina.

Sen sijaan ravitsemisalalla on ongelmia kannattavuuden kanssa. Tulokset kertovat, että puolella ravitsemisyrityksistä menee huonosti. Ateriointi ravintoloissa kasvaa, mutta alkoholin nauttiminen on vähentynyt merkittävästi. Syynä on alkoholiverotuksen keveneminen ja alkoholin nauttiminen muualla kuin ravintoloissa.

Yritysten mielestä lähitulevaisuus on melko positiivinen. Alan sisällä kahvilat näkevät tulevaisuutensa muita vahvempana.

Majoitusvuorokaudet nousevat tänä vuonna 19 miljoonaan. Kasvua on sekä kotimaisten että ulkomaalaisten matkailijoiden määrässä.

Yrityskyselyn mukaan majoitusyritykset uskovat, että lähitulevaisuus on liiketoiminnalle suotuisaa, vaikka pientä varovaisuutta on ilmassa.

Majoitusalalla on koko maassa noin 1 500 yritystä. Majoitusyritykset työllistävät 11 000 ihmistä.

Matkailukysynnästä elää nykyisin Suomessa noin 25 000 yritystä, joihin lasketaan muun muassa majoitus- ja ravitsemistoiminta, liikenne, ohjelmapalvelut ja matkatoimistot. Niiden kokonaisliikevaihto on 11 miljardia euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    3. 3

      Terex myy lisää Konecranesia

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    8. 8

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    9. 9

      Venäläinen bioteknologiayhtiö perustaa tehtaan Turkuun – investoi 25 miljoonaa

    10. 10

      Apple-sopimus kiidätti Nokiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    3. 3

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    4. 4

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    7. 7

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    8. 8

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    9. 9

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    10. 10

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää