Suuromistaja ehdottaa Motorolan pilkkomista

Motorolan kuudenneksi suurin omistaja Carl Icahn ehdottaa matkapuhelinyhtiön pilkkomista osiin.


Miljardööri ja suursijoittaja Icahn on tyytyväinen Motorolan johtajavaihdokseen. Viime viikolla varmistui Ed Zanderin lähtö ja Greg Brownin tulo.

- En koskaan pitänyt Zanderia parhaana miehenä Motorolan johtoon, Icahn lausui Reutersille.

Icahnin mukaan johtajamuutos ei kuitenkaan ole riittävä toimenpide Motorolan kääntämiseksi nousuun. Yhtiö on menettänyt markkinaosuuksia roimasti lähiaikoina. Razr-puhelinmalli oli suurmenestys, mutta se ei riittänyt jatkuvaan kasvuun.

- Motorola pitäisi pilkkoa useisiin eri yhtiöhin: matkapuhelinyhtiöön, yritysmarkkinoille suunnattuun mobiiliyhtiöön, kotitalouksen yhteyksiin keskittyvään yhtiöön ja yhtiöön, joka keskittyy verkkoinfraan, Icahn totesi.

- Itsenäisenä matkapuhelinyksikkö pystyisi houkuttelemaan parhaita johtajia ja menestymään liiketoiminnassaan, Icahn totesi.

Matkapuhelinten ohella Motorola valmistaa esimerkiksi tv-dekoodereita sekä verkkolaitteita.

Kehno tulos joudutti muutoksia

Icahn aloitti kampanjan Motorolan johdon vaihtamiseksi viime tammikuussa, kun yhtiö ilmoitti kehnosta tuloksesta. Toukokuussa Icahn koki tappion, sillä hän ei saanut paikkaa yhtiön johtokunnassa kiivaasta kampanjasta huolimatta.

Icahn ja häntä lähellä olevat yhtiöt omistavat noin 60 miljoonaa Motorolan osaketta, noin kolme prosenttia osakekannasta.

Zander totesi alkukesästä, että Motorolan heikkous on 3g-puhelinten puute. Analyytikon mukaan tämä ei kuitenkaan ole ainoa puute.

- Matkapuhelinmarkkinat ovat sykliset. Motorolan pitäisi kehittää toimintatapoja, joilla se pystyisi pehmentämään syklejä ja tuomaan jatkuvasti haluttuja tuotteita markkinoille, Bill Choi Jeffries & Co:lta totesi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    2. 2

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Tällainen johtaja Alkoon halutaan: 7 kriteeriä

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. 6

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    7. 7

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    8. 8

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    9. 9

      Ekonomin palkka 5 000 e/kk – vastavalmistuneiden palkoissa isoin hyppy

    10. 10

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    3. 3

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    4. 4

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    5. 5

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    6. 6

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    7. 7

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    8. 8

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    9. 9

      Rakennusliitto pillastui suunnitelmasta "tuoda rakentajia Afrikasta ja Kiinasta"

    10. 10

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    9. 9

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää