Elisassa maksetaan vanhoista synneistä

Julkaistu:

He huomasivat äänienemmistönsä vasta yhtiökokouksessa.
Oli maaliskuun loppu 2006, ja islantilainen sijoittaja Thor Björgólfsson ja hänen kumppaninsa Ari Salmivuori istuivat teleoperaattori Elisan yhtiökokouksessa.

Päällisin puolin kaikki sujui sopuisasti, mutta kokousta oli edeltänyt yli kolme kuukautta kestänyt kiihkeä taistelu hallituspaikoista.

Björgólfsson oli halunnut hallitukseen nuoria leijonia, jotka tekisivät Elisasta omistaja-arvon kasvattamiseen keskittyvän pörssiyhtiön. Suomalaiset omistajainstituutiot puolestaan ehdottivat uusiksi hallituksen jäseniksi eläkeikäisiä entisiä huippujohtajia ja perinteisten valtarakenteiden vakaita puolustajia. Tiettävästi eräs instituutio-omistaja uhkasi jopa vetää asiakkuutensa pois Elisasta, jos suomalaisten tahto ei toteutuisi.

Islantilainen Thor oli suomalaisten mahtimiesten käytöksestä tuohtunut. Elisaan yli 300 miljoonaa euroa sijoittaneesta islantilaisesta näytti pahasti siltä, että parikymmentä suomalaismiestä sopi maan talouselämän asioista ja suuryritysten hallituspaikoista keskenään, ilman merkittävää henkilökohtaista omistusta.

Yhtiökokoukseen mennessä kaikki oli kuitenkin saatu sovittua.

Ääntenlaskennan jälkeen kävi ilmi, että Thorilla ja Salmivuorella oli yhteensä 57,2 prosenttia yhtiökokouksen äänistä. Sillä äänimäärällä he olisivat voineet viedä piirtoheittokalvolle raapustettuna minkä tahansa hallituksen yhtiökokouksen hyväksyttäväksi eikä muilla olisi ollut asiaan nokan koputtamista.

Sitä ei tehty, mutta Thorille kävi selväksi, että parinkymmenen prosentin siivulla käytetään kansanosakeyhtiö Elisassa suurta valtaa.

Nyt, 1,5 vuotta myöhemmin, sama taistelu vallasta jatkuu.

Thorin sijoitusyhtiö Novator vaati tällä viikolla Elisan jakamista niin, että yhtiö jaettaisiin emoyhtiöön ja teletoimintaa harjoittavaan tytäryhtiöön. Hatarana perusteluna on se, että emoyhtiö voisi näin paremmin sopia kansainvälisestä yhteistyöstä. Käytännössä muutos lisäisi hallituksen valtaa ja mahdollistaisi teoriassa liiketoiminnan sutjakan myynnin ilman yhtiökokouksen siunausta.
Ylimääräinen yhtiökokous on siirretty tammikuulle, ja kiistakumppanit keräävät muilta osakkailta valtakirjoja.

Riidan tässä vaiheessa suomalaisten suurten omistajien kannattaisi katsoa peiliin ja arvioida mahdollisimman neutraalisti, onko ulkomaalaista omistajaa kohdeltu menneinä vuosina Elisassa tasavertaisesti.

Jos hallituspaikkoja ei jaeta omistusten suhteessa kaikkia osakkeenomistajia kunnioittaen, väärin kohdellut suuttuvat.

Ja jos ovea ei reilusti avata, hermostuneimmat pyrkivät saranapuolelta sisään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    3. 3

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    4. 4

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    5. 5

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    6. 6

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Tällainen mökki nyt halutaan: sähköt, suihku ja sisävessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    9. 9

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää