Motorolan pääjohtajalle potkut

Julkaistu: , Päivitetty:

Matkapuhelinyhtiö Motorolan pääjohtaja vaihtuu. Uudeksi pääjohtajaksi on nimitetty nykyinen operatiivinen johtaja Greg Brown.
Maailman kolmanneksi suurimman matkapuhelinvalmistajan Motorolan pääjohtaja Ed Zander joutuu lähtemään yhtiöstä.

Hänen paikalleen on nimitetty yhtiön operatiivinen johtaja Greg Brown. Hän aloittaa Motorolan ykkösjohtajana tammikuun alussa.

Nykyisessä tehtävässäan Brown aloitti viime maaliskuussa.

Zander jatkaa Motorolan hallituksen puheenjohtajana toukokuussa pidettävään yhtiökokoukseen saakka.

Motorola on ollut vuoden vaihteesta saakka pahoissa vaikeuksissa. Yhtiön kannattavuus on romahtanut, eivätkä uudet tuotteet käy hyvin kaupaksi.

Yksi Motorolan kännykkämenestyksen rakentajista, matkapuhelinyksikön johtaja Ron Garriques lähti yhtiöstä alkuvuonna.

Motorola päätti alkuvuonna vetäytyä halvimmista matkapuhelimista. Yhtiön uudeksi strategiaksi linjattiin kannattavuuden parantaminen. Ennen linjanmuutosta Motorola kasvatti aggressiivisesti markkinaosuuttaan parin vuoden ajan.

Toisella vuosineljänneksellä eteläkorealainen Samsung kiilasi markkinaosuudella mitattuna Motorolan ohitse toiseksi suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi.

Syksyllä järjestetyillä pääomamarkkinapäivillä Motorolan johto ei pystynyt vakuuttamaan sijoittajia yhtiön tulevaisuuden näkymistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    5. 5

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    6. 6

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    10. 10

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää