EU vaatii Suomelta hurjasti uusiutuvaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Fortumin toimitusjohtajan Mikael Liliuksen mukaan EU:n komissio valmistelee Suomelle velvoitetta, jonka mukaan energiasta 42 prosenttia pitää olla uusiutuvaa.
Fortumin toimitusjohtajan Mikael Liliuksen mukaan EU:n komission valmisteluelimissä on vallalla malli, jonka mukaan Suomen pitäisi nostaa uusiutuvan energian osuus peräti 42 prosenttiin. Suomalaisten mielestä moinen taso on mahdoton tai ainakin järjetön.

– Suomeen pitäisi rakentaa 1200 tuulimyllyä ja sen lisäksi esimerkiksi polttaa kuusi miljoonaa kuutiota kuitupuuta voimaloissa, päivitteli Lilius.

Lilius kertoi Brysselin kuulumisia Elinkeinoelämän valtuuskunnan ilmastonmuutosta ja yrityksiä käsitelleen raportin julkistustilaisuudessa.

Samassa tilaisuudessa UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen kehui Suomea jo nykyisellään bioenergian supervallaksi. Uusiutuvan energian osuus on lähinnä metsäteollisuuden ansiosta Suomessa jo nyt noin neljännes. EU:ssa keskimäärin osuus on vaivaiset 6,5 prosenttia.

UPM:lle ja koko metsäteollisuuden työllisyydelle kuitupuun ajautuminen sellukattilan sijasta suoraan voimaloiden polttoaineeksi olisi katastrofi. Jalostus paperiksi asti työllistää Pesosen mukaan 13 kertaa niin paljon kuin pelkkä energiakäyttö.

Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n ilmastopoliittiinen asiantuntija Helena Vänskä sanoo, että mitään maakohtaisia tasoja ei ole vielä EU:ssa lyöty lukkoon ja monenlaisia hurjia numeroita liikkuu huhuissa. Vänskäkin suhtautuu yritysjohtajien tapaan lopputulokseen pessimistisesti.

– Joka tapauksessa sieltä on tulossa liian korkea luku. Kaikki yli 30 prosentin ovat tosi vaikeita tavoitteita. Suomelle ei riitä tässä asiassa ymmärrystä, harmittelee Vänskä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    3. 3

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    4. 4

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    5. 5

      Joka kolmas nuori asuntovelkainen ei tiedä oman lainansa keskeistä lukua

    6. 6

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    7. 7

      ”Miksi kotitalous ei saisi hyötyä asuntojen hintojen noususta?” – Nordea vastustaa lainakaton kiristyksiä

    8. 8

      Saksalaisoikeus päätti: Sony saattaa sittenkin loukata suomalaisen SSH:n patenttia

    9. 9

      Ruotsin talouskasvu hidastui ja jäi odotuksista

    10. 10

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    3. 3

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    4. 4

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    5. 5

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    6. 6

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    7. 7

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    8. 8

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    9. 9

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    10. 10

      Joka kolmas nuori asuntovelkainen ei tiedä oman lainansa keskeistä lukua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää