Euroopan komissio vaatii Suomea puuttumaan laivapäästöihin

Julkaistu: , Päivitetty:

Euroopan komissio perää Suomelta lausuntoa laivojen päästöjä rajoittavista rangaistuksista. Komission mukaan Suomi ja seitsemän muuta EU-maata eivät ole antaneet kansallista lainsäädäntöä rangaistuksista, joita määrätään merellä tehdyistä päästörikoksista.
Komissio lähetti keskiviikkona niin sanotun perustellun lausunnon maille, jotka eivät ole toteuttaneet lakiuudistuksia.

Komissio ryhtyy toimiin Suomen lisäksi Kyprosta, Luxemburgia, Maltaa, Portugalia, Ranskaa, Viroa ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan, koska ne eivät ole saattaneet toissa vuonna annettua direktiiviä kaikilta osin osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Direktiivillä pyritään parantamaan merenkulun turvallisuutta ja meriympäristön suojelua alusten aiheuttamalta pilaantumiselta. Sen mukaan alusten epäpuhtauspäästöt katsotaan yhteisön säännösten rikkomisiksi, jos ne on aiheutettu "tahallaan, piittaamattomuudella tai törkeällä huolimattomuudella".

Lisäksi siinä edellytetään, että kaikille tällaisista päästöistä vastuussa oleville henkilöille määrätään asianmukaisia seuraamuksia.

Komission perusteltu lausunto on viimeinen varoitus ennen jäsenmaiden haastamista Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen. Direktiivi olisi pitänyt saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä 1. huhtikuuta mennessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    9. 9

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    10. 10

      Melske Uberissa yltyy – hallituksesta lähti pitkäaikainen jäsen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    8. 8

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?