Aspocomp sai velkahelpotusta

Julkaistu: , Päivitetty:

Aspocompin tukala taloustilanne helpottui perjantaina sikäli, että yhtiö sai suomalaisilta pankkivelkojiltaan lykkäystä lainojensa lyhennyksille. Ehtona on, että Aspocompin yrityskauppa Kiinassa ja Intiassa toteutuu.


Tiedotteen mukaan Aspocompin lainojen lyhennykset lykkääntyvät siten, että ne jaksottuvat alkaen vuodesta 2007 ja päättyen yritysjärjestelyyn liittyvään osto- ja myyntioptioiden toteutusvuoteen  painottuen jakson viimeiselle vuodelle.

Yritysjärjestelyssä piirilevy-yhtiö myy omistuksensa tytäryhtiöissään Kiinassa ja Intiassa sekä laitteita kesällä suljetulta Salon tehtaaltaan perustettavalle holding-yhtiölle. Siinä pääomistus on kiinalaisella Meadville Holdingsilla.

Sopimuksen voimaantultua lainoille lasketaan vuotuinen 2,5 prosentin korko, joka lisätään pääomaan ja maksetaan osto- ja myyntioptioiden toteutusvuonna, aikaisintaan vuonna 2013.

Yritysjärjestelyn ja  sovittujen lainojen takaisinmaksun jälkeen Aspocomp-konsernin korollisten velkojen nimellisarvoinen yhteismäärä tulisi olemaan noin 51 miljoonaa euroa, joista kotimaiset velat olisivat noin 35 miljoonaa euroa. Konsernin liikevaihto vuonna 2008 tulisi arvion mukaan olemaan noin 40 miljoonaa euroa ja ebitda positiivinen. Konsernin taloudellinen tilanne ja Aspocomp Groupin maksuvalmius tulisivat pysymään heikkoina.

Lisäksi Aspocomp Oy:n sulautuminen emoyhtiö Aspocomp Groupiin, mitä velkoja Sampo Pankki asettui erikoisesti vastustamaan elokuussa, voidaan nyt toteuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    2. 2

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    4. 4

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    5. 5

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    6. 6

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    7. 7

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    8. 8

      Fed piti USA:n ohjauskoron ennallaan – taseen supistaminen alkaa ”melko pian”

    9. 9

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    10. 10

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    5. 5

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    6. 6

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    7. 7

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    8. 8

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    9. 9

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    10. 10

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää