Tyhmä vikisee uusissa lautapeleissä

Noppa ja tuuri eivät enää uusissa lautapeleissä riitä. Äly ratkaisee. Viime vuosien hittipelissä Carcassonnessa voi tie viedä aina maailmanmestariksi asti.


Lautapelit.fi:n toimitusjohtajan Toni Niittymäen mukaan lautapeleissä on muutaman viime vuoden aikana nähty selvä murros.

– Markkinoille on tullut uudenlaisia saksalaistyyppisiä pelejä, joissa vaaditaan pelaajalta enemmän funtsintaa. Monia kymmeniä vuosia todella suosittuja pelejä ovat olleet sellaiset, joissa heitetään noppaa ja liikutaan, mutta nyt ne ovat jäämässä taka-alalle ja tuuri tulee korttien muodossa, Niittymäki kertoo.

Viime vuosien hittipeli on ollut Carcassonne, jossa rakennetaan pelilaatoilla Etelä-Ranskassa sijaitsevaa Carcassonnen kaupunkia. Pelissä seikkailee lisäksi joukko maantierosvoja, ritareita ja munkkeja, jotka tuovat sisältöä pelaamiseen.

Vuonna 2004 julkaistussa pelissä kilpaillaan myös maailmanmestaruudesta. Tänä vuonna lokakuussa pidettyyn kilpailuun osallistui pelaajia 19 maasta ja kolmanneksi suoriutui Suomen Janne Jaula.

Niittymäki povaa lautapelit.fi:lle noin 20 prosentin myynnin kasvua tänä vuonna. Hyvässä kasvussa olevan pelimarkkinan uusi kohderyhmä ovat äidit, jotka miettivät miten perheen saisi rauhassa istutettua saman pöydän ääreen.

– Lautapelit sopivat laajalle pelaajakunnalle ja ne ovat sosiaalinen tapa viettää aikaa yhdessä. Sitä voi tehdä hyvin monella tasolla. Osa haluaa pelailla kevyesti ja jutustella samalla, kun taas osa pitää enemmän vaativammista peleistä. Pelivalikoima on nykyään todella laaja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    8. 8

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    9. 9

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    10. 10

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    6. 6

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    7. 7

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    8. 8

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    9. 9

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    10. 10

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää