Mobiilipalvelut aiheuttivat valitusryöpyn Kuluttajavirastoon

Julkaistu:

Kuluttajavirastoon on tullut runsaasti yhteydenottoja mobiilisisältöpalveluista. Ilmaisena mainostetut palvelut ovat osoittautuneet kestotilaukseksi. Kuluttajia on myös veloitettu matkapuhelinlaskussa palveluista, joita he eivät ole mielestään koskaan tilanneet.


Vanhempia on myös ihmetyttänyt se, miten heidän lapsensa ovat pystyneet tekemään kestotilaussopimuksia ilman, että heiltä on kysytty lupaa.

Ongelmia on lisännyt se, että erityisesti ulkomailla sijaitseviin yrityksiin on ollut vaikeaa saada yhteyttä. Viime kädessä asiakas ei ole saanut katkaistua palvelua ja sen laskutusta muuten kuin vaihtamalla operaattoria.

Operaattorit ja puhelinpalveluiden tuottajien edunvalvonta- ja yhteistyöjärjestö Teleforum ry aikovat puuttua ongelmatapauksiin itsesääntelyn avulla.

Jotta kuluttajien luottamus mobiilisisältöpalveluhin palautuisi, alan olisi Kuluttajavirasto/kuluttaja-asiamiehen mukaan ensinnäkin selkeytettävä markkinointia. Kuluttajalle ei saa jäädä epäselvyyttä siitä, mitä hän tilaa ja mihin hän sitoutuu. Ylimääräiset maksut ja sitoumukset eivät saa tulla yllätyksenä jälkikäteen. Alan olisi hyvä pohtia myös, miten palveluiden tilaamiseen ja tilauksen vahvistamiseen liittyvät puutteet voitaisiin korjata.

Yritysten on myös otettava tarkemmin huomioon alaikäisten erityisasema. Lapset ja nuoret ovat usein teknisesti taitavampia kuin vanhempansa. Heidän kykynsä ymmärtää mainontaa ja valmiutensa tehdä sopimuksia ovat kuitenkin vasta kehittymässä. Lain mukaan alaikäiset eivät myöskään voi tehdä ilman huoltajan suostumusta muita kuin olosuhteisiin nähden tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä ostoksia.

Ilmainen ja selkeä laskuerittely vähentäisi kuluttajien epävarmuutta, virastosta huomautetaan.

Kuluttajalla on tällä hetkellä rajalliset mahdollisuudet selvittää puhelinlaskussa laskutettavan palvelun taustaa ja alkuperää. Hän voi saada maksua vastaan laskuerittelyn, mutta siitäkään ei yleensä selviä, minkälainen palvelu on kyseessä ja mikä yritys sen tarjoaa.

Silloin kun kuluttaja käyttää matkapuhelinta maksamiseen, hänen olisi saatava ilmaiseksi ja ilman eri pyyntöä yksityiskohtainen laskuerittely. On kohtuutonta, että asiakas joutuu maksamaan matkapuhelimellaan tehdyt ostokset ilman, että hän voisi ensin varmistaa ne oikeiksi. Kuluttajavirasto on painottanut tätä muun muassa liikenne- ja viestintäministeriölle, joka valmistelee laskuerittelyä koskevaa lainsäädäntöä.

Kuluttajavirasto/kuluttaja-asiamies toivoo, että operaattorit ja Teleforum ry käyttäisivät itsesääntelytyössään pohjana viraston mobiilisisältöpalvelujen myyntiä ja markkinointia koskevaa linjausta. Linjaukseen on koottu mobiilisisältöpalveluita koskeva lainsäädäntö ja kerrottu esimerkkejä siitä, miten säännökset voi ottaa käytännössä huomioon.

Linjaus on alun perin valmistunut vuonna 2005, mutta nyt mukaan on otettu uutena asiana muun muassa palveluiden tilausprosessi. Alalla on mahdollisuus kommentoida linjausta Kuluttajaviraston verkkosivujen kautta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    6. 6

      Paneelit katolle Jämsässä – Tokmanni liittyi aurinkosähkön käyttäjien joukkoon

    7. 7

      Finnair: Aasian-liikenne kaksinkertaistuu odotettua ripeämmin

    8. 8

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    9. 9

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    10. 10

      Miten auto kannattaa rahoittaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    9. 9

      Melske Uberissa yltyy – hallituksesta lähti pitkäaikainen jäsen

    10. 10

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää