Seikun suosikit

Kai Seikku uskoo, että brändiajattelu on jo saavuttanut keskeisen aseman suomalaisen yritysjohdon toiminnassa.
Uutta ajattelua on vienyt eteenpäin erityisesti Nokian esimerkki. Seikku pitää Nokiaa keskeisenä tekijänä suomalaisessa brändiosaamisessa, sillä Nokia on ollut perinteinen suomalainen insinööritalo, jonka brändi on selkeä ja hyvin arvokas.

– Nokia pitää ehdottomasti nostaa pitkän aikavälin suorituksena ylitse muiden. Sitä ei voi Suomessa rinnastaa mihinkään muuhun, Seikku toteaa.

Hän ilahtui myös Marimekon omistusjärjestelystä, jossa Kirsti Paakkanen luovuttaa pääomistajuuden ja vetovastuun Mika Ihamuotilalle.

– Se on fantastinen juttu. Uutinen toi piristystä syksyn kaamokseen.

Yrityksinä Seikun mielestä pitää nostaa esiin Pöyry ja Kone, jotka ovat kirkastaneet omaa kuvaansa vaivihkaa.

– Niissä molemmissa on tapahtunut hyvää kehitystä. Pöyry on astunut metsäklusterin osaajasta laajasti ympäristöasioiden osaajaksi. Uskon, että se on jatkossa keskeinen menestystekijä. Myös Kone on kirkastanut yrityskuvaansa selvästi.

Brändijohtajista Seikku haluaa nostaa esiin Mikael Aron, joka vetää panimojätti Carlsbergin pohjoismaisia toimintoja.

– Hän on erinomainen brändivetäjä.

Mainostoimistojohtaja Ami Hasania Seikku pitää erityisesti arvossaan, sillä entisenä yhtiökumppanina hän on itse oppinut Hasanilta yhtä ja toista brändien kehittämisestä ja johtamisesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      Aktian pääekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi markkinashokki – ja miten kävikään Trumpin valinnan jälkeen?

    7. 7

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    8. 8

      Ruotsalais-suomalainen teräsyhtiö sponsoroi Trumpin virkaanastujaisia – ”ei ota kantaa politiikkaan”

    9. 9

      Venäjä pienentää reilusti rajavyöhykettä

    10. 10

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    6. 6

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    9. 9

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    10. 10

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää