Sijoitusrahastojen arvo laski

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomessa rekisteröityjen sijoitusrahastojen arvo laski kolmannella vuosineljänneksellä ensimmäisen kerran viiteen vuoteen.
Rahasto-osuuksia lunastettiin Tilastokeskuksen keräämien tietojen mukaan heinä–syyskuussa 900 miljoonaa euroa enemmän kuin osuuksia merkittiin.

Sijoitusrahastojen arvo laski vajaaseen 69 miljardiin euroon eli 2 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Eniten eli lähes seitsemän prosenttia laski vipurahastojen ja yhdistelmärahastojen arvo. Viime vuoden kolmannesta neljänneksestä rahastot kasvoivat 25 prosenttia.

Rahastojen nopean kasvun hidastuminen johtui Yhdysvaltain asuntomarkkinoilta alkaneesta epävarmuudesta rahoitusmarkkinoilla. Vaikka rahastot supistuivat kolmannella neljänneksellä edellisestä neljänneksestä, nousivat nettomerkinnät koko alkuvuonna kuitenkin yli 5 miljardiin euroon.

Eniten rahaa poistui heinä–syyskuussa yhdistelmärahastoista, joiden rahasto-osuuksia lunastettiin nettomääräisesti 700 miljoonaa euroa. Myös rahasto-osuusrahastoja ja rahamarkkinarahastoja purettiin nettomääräisesti.

Kotitalouksien sijoitusrahasto-osuuksien arvo supistui kolmannella neljänneksellä 400 miljoonaa. Niiden rahastosalkun arvo oli syyskuun lopussa 17,1 miljardia euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    2. 2

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    6. 6

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    7. 7

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    8. 8

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    9. 9

      Sijoittajien luottamus Italiaan näyttää palautuneen – nyt odotetaan Saksan vaaleja

    10. 10

      Ruotsi saattaa keventää yritysten verotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    4. 4

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    7. 7

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    11. Näytä lisää