Kokoomuksen ja SDP:n kannatus yhtä suurta

Kokoomus ja SDP saavat uuden mielipidemittauksen mukaan taakseen yhtä paljon kannatusta. Molempia puolueita äänestäisi 22,3 prosenttia kyselyyn vastanneista, selviää Yle Uutisten Taloustutkimuksella teettämästä mielipidemittauksesta.
Keskusta nousi kyselyssä suurimmaksi puolueeksi 22,6 prosentin kannatuksellaan.

Keskustan kannatus on pysynyt ennallaan edelliseen mielipidemittaukseen verrattuna. Kokoomus on menettänyt kannatustaan puoli prosenttiyksikköä, kun taas SDP:n kannatus on kasvanut saman verran.

Kokoomuksen suosio on säilynyt samana, jos sitä verrataan eduskuntavaalitulokseen. Keskusta on jäänyt vaalituloksestaan jonkin verran, kun taas SDP on onnistunut kasvattamaan kannatustaan.

Muista puolueista vihreiden kannatus pysyi eduskuntavaalitulokseen verrattuna lähes ennallaan. Vasemmistoliitto puolestaan kasvatti hieman suosiotaan.

Taloustutkimus haastatteli mielipidemittaukseen yli 3 900 henkilöä. Puoluekantansa heistä kertoi 74,1 prosenttia. Kannatusarvion virhemarginaali suurimpien puolueiden kohdalla on noin 1,5 prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    3. 3

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    4. 4

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”inhottava tilanne”

    5. 5

      Punnan lasku jatkui Manchesterin iskun jälkeen

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    8. 8

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    9. 9

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    10. 10

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    8. 8

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    9. 9

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    10. 10

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää