Lakko karsi Alkoja

Julkaistu: , Päivitetty:

Kolmas lakkopäivä sulki lisää Alkoja. Auki olleissa on riittänyt vilskettä. Alkon pankkiliikenne uhkaa katketa keskiviikkona.


Lauantai oli auki pidetyissä Alkon myymälöissä kiireinen, ei kuitenkaan yhtä kiireinen kuin perjantai.

Kahden edellisen lakkopäivän tapaan myymälöiden avatessa syntyi jonoja, jotka oli jo tunnin päästä purkautuneet. Iltaa kohti asiakasmäärä kasvoi uudelleen jonoiksi saakka.

Koko maassa oli lauantaina auki vielä 39 myymälää. Torstaina niitä oli avoinna lähinnä esimiesvoimin 43.

Henkilökunnan puutteessa Tornio sulki ovensa saman tien, mutta Salossa myymälä avattiin.

Lauantaina sulkivat Sokoksen myymälä Tampereella ja Tuuri Töysässä. Kaksi päivää auki olleet viinakaupat Kuhmossa ja Outokummussa pysyivät lauantaina kiinni.

— Asiakkaat suhtautuivat poikkeustilanteeseen erittäin myönteisesti, ja saimme paljon positiivista palautetta, kertoi Alkon viestintäjohtaja Mika-Pekka Miettinen.

Näinkin suuren myymälämäärän auki pitäminen onnistui hänen mukaansa paitsi esimiesvoimin myös liittoon kuulumattomien työntekijöiden avulla.

— Töissä oli myös joitain liittoon kuuluvia työntekijöitä.

Uudelleen Alkon myymälät uhkaavat sulkeutua 1. joulukuuta lähtien, ellei myyjien palkkariidassa siihen mennessä ole saatu aikaan sopua.

Pankkitoimihenkilöiden tukilakko uhkaa katkaista pankkien kautta kulkevan Alkon rahaliikenteen ensi keskiviikosta alkaen.

Pankkitoimihenkilöt kuuluvat samaan ammattiliitto Suoraan kuin Alkon myyjät.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    6. 6

      Miksi Suomen talous kasvaa? Koska sinä velkaannut

    7. 7

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    8. 8

      Brexit-äänestys kuumensi viime juhannuksen – näitä asioita kannattaa seurata tänä kesänä

    9. 9

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    10. 10

      McDonald’s yrittää valloittaa ”viimeisen koskemattoman alueen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    8. 8

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    9. 9

      Finnair sai hetkessä 500 hakemusta lentoemännän ja stuertin tehtäviin – Läpäisetkö sinä tiukan seulan?

    10. 10

      Yli 7 viikon lomat ovat harvojen herkkua – iskeekö leikkuri seuraavaksi niihin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää