Teknolupauksista ryppäitä Espoossa

Julkaistu: , Päivitetty:

Espoon kaupungin elinkeino- ja työllisyysjaos hyväksyi kaupungin osallistumisen Otaniemen mikroklusteriprojektin rahoittamiseen. Tavoitteena on vauhdittaa alkavien teknologiayritysten kasvua ja kansainvälistymistä ankkuroimalla orastavia teknologialupauksia isojen kylkeen.


Projektissa Otaniemi-Tapiola-Keilaniemi -alueelle luodaan kolmesta viiteen alueellista mikroklusteria, jotka rakentuvat vahvojen ankkuriyritysten ympärille järjestäytyneistä korkean teknologian yrityksistä sekä tutkimustoiminnassa mukana olevista organisaatioista ja rahoittajista.

Nokian pääkallonpaikka on Keilaniemessä, mutta elinkeino- ja työllisyysjaoston puheenjohtaja Tommi Laakso ei ole vielä valmis paljastamaan ankkuriyrityksiä. Yksittäisessä klusterissa toimisi kuitenkin ankkurin ympärillä 15-25 pientä tai keskisuurta yritystä verkostoituneena yhteisten tavoitteiden toteuttamiseksi.

- Esimerkiksi Piilaaksosta on otettu hieman mallia, ja eurooppalaisia esimerkkejä on katseltu. Tässä on haettu Suomeen sopivaa mallia, jonka uskotaan toimivan täällä parhaiten ja tuottavan nopeasti tuloksia, Laakso sanoo.

Laakson mukaan on nähty, että tällaisten projektien kautta voidaan antaa lisäpotkua esimerkiksi uusien yritysten syntymiselle hyvinkin voimakkaalla nopeudella.

Mikroklusterit ja niissä tapahtuva markkinalähtöinen t&k -toiminta luovat odotusten mukaan energisen, kehittyvän ja vetovoimaisen teknologisen ekosysteemin, joka synnyttää uusia kasvuyrityksiä ympärilleen. Projektin päämääränä on luoda Otaniemen osaamisvahvuuksiin perustuville toimialoille kansainvälisesti kiinnostava teknologiaympäristö.

Klustereihin koottavat kasvuyritykset puuhaavat paitsi tietotekniikan, myös esimerkiksi ympäristöteknologian parissa.

Hankkeen toteutuksesta vastaa Technopolis Ventures Oy. Yhteistyökumppaneita ovat TKK, VTT, Otaniemen kehitys Oy ja Greater Helsinki Promotion Oy. Kokonaiskustannusten arvioidaan olevan vuosille 2008 - 2009 yhteensä 760 000 euroa, josta Espoon osuus on 180 000 euroa vuodessa.

Teknologiayritysten toimintaympäristöihin erikoistunut Technopolis ja Espoon kaupunki käynnistivät viime vuonna hankkeen, jolla Innopoli-kokonaisuutta laajennetaan kansainväliseksi yrityskehityskeskukseksi. Nyt aloitettava klusterihanke liittyy samaan pyrkimykseen kehittää Otaniemestä Suomen johtava teknologia- sekä opetuksen ja koulutuksen keskittymä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    2. 2

      Pankkivalvojalta varoitus Danskelle: Riskinne kasvavat

    3. 3

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    4. 4

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    5. 5

      Trumpin koe iskisi Suomeen nopeasti – ”Vaikutukset voivat olla valtavia”

    6. 6

      Lintilä tapaa Nesteen henkilöstöä tiistaina – ”Pahasti pelkään, että jää kahvitteluksi”

    7. 7

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    8. 8

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    9. 9

      ”Keskuspankkien keskuspankki” neuvoo nostamaan korkoja

    10. 10

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    3. 3

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    9. 9

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    10. 10

      Aktivistisijoittajan rahasto osti Nestlén osakkeita yli 3 miljardilla eurolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää