Kuntien hankinnoista riidellään edelleen paljon

Julkaistu: , Päivitetty:

Markkinaoikeuteen tulvii edelleen valituksia kuntien hankinnoista. Markkinaoikeuden ylituomarin Kimmo Mikkolan mukaan tänä vuonna kilpailutusta koskevia valituksia odotetaan tulevan noin 400 eli hieman enemmän kuin viime vuonna.
Kimmo Mikkolan mukaan valitusten määrään ei ole ainakaan toistaiseksi vaikuttanut kesäkuun alussa voimaan tullut hankintalaki, joka määräsi kilpailuttamiseen kansalliset alarajat.

Lain mukaan vain rajat ylittävistä kilpailutuksista voi valittaa.

Nykyisellään valitusten käsittelyajat markkinaoikeudessa ovat yli vuoden mittaisia. Elinkeinoelämän keskusliiton keskiviikkona julkaisemissa aloitteissa järjestö esittää, että käsittelyn enimmäiskeston pitäisi olla kuusi kuukautta. Tähän EK pyrkisi muun muassa siirtämällä osan valituksista ratkaistaviksi hallinto-oikeuteen.

Hankintavalitukset ovat ruuhkauttaneet jo pitempään markkinaoikeutta. Mikkolan mukaan tänä vuonna kuitenkin päästään jo tilanteeseen, jossa valituksia saadaan ratkaistuksi enemmän kuin uusia tulee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    2. 2

      IMF: Yhdysvallat ei ole enää talouskasvun veturi

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    7. 7

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    10. 10

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    11. Näytä lisää

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    10. 10

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    8. 8

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    9. 9

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää