Parempi Jalas kuin käres

Näin sanoi Juha Mieto Jalaksen 1970-luvun mainoksessa. Senkin jälkeen Urho Viljanmaa -yhtiö on kasvanut systemaattisesti. Työ- ja turvajalkineita valmistavan yhtiön toimitusjohtaja Klaus Viljanmaa palkittiin Entrepreneur of the Year -kilpailussa haastajan tittelillä.
Kilpailussa tämän vuoden haastajaksi valittu Klaus Viljanmaa paketoi yhteen niin brändin kuin tuotekehityksen ja jakeluverkon rakentamisen. Hän korostaa jatkuvan tuotekehityksen merkitystä, mikä näkyy eritoten markkinoille tuotavien uusien tuoteryhmien määränä ja jalkineiden uusilla ominaisuuksilla.

Yhtiön kokoon katsoen mittava 10 hengen oma tuotekehitysyksikkö saa lisävoimaa kansainvälisestä yhteistyöstä.

- Historia ja urheilujalkinetausta ovat opettaneet meidät yhteistyöhön myös tuotteen loppukäyttäjien kanssa, Viljanmaa lisää.

Jalaksen liikevaihto on kasvanut vuoden ensimmäisten yhdeksän kuukauden aikana yli neljänneksellä. Samalla tulos on kaksinkertaistunut vuoden takaisesta.

- Tämän vuoden poikkeuksellinen kasvu on otettu puhtaasti markkinaosuuksilla. Merkittävä osa siitä tulee Ruotsista, Saksasta, Norjasta ja kotimaasta.

Koko vuoden tulostavoitteeksi yhtiössä on asetettu yli neljä miljoonaa euroa.

- Designin ja uusien innovaatioiden merkitys on suuri, mutta brändin merkitys kasvaa entistä suuremmaksi tulevaisuudessa.

Urho Viljanmaa -yhtiön tuotanto on 90-prosenttisesti työ- ja turvajalkineita. Tuotannosta yli 65 prosenttia menee vientiin.

Jalasjärven Jokipiihin itsenäisyyteen valmistuvassa Suomessa 1916 perustettu yhtiö on edelleen Viljanmaan perheen omistuksessa ja sen johdossa on jo neljäs sukupolvi. Maailma globalisoituu ympärillä, mutta yhtiö on pysynyt syntysijoillaan.

- Jalkineteollisuudessa tekemisen painopiste siirtyy kokoonpanovalmistukseen. Omaa työtä parhaiden käytäntöjen löytämiseksi ja työpaikkojen säilyttämiseksi teemme yhdessä työntekijöittemme kanssa.

Jalkineidenkin valmistaja etsii uusia keinoja turvata kasvu ja kannattavuus.

Viljanmaa näkee, että kasvu on tulevaisuudessa yhä enemmän tuotteeseen liitettyjen asiantuntijapalvelujen varassa, sellaisten kuin Jalaksen jalan kuormituspistemittaus eli FootStop Service -konsepti. Kyse on tuki- ja liikuntaelinsairauksien ehkäisemisestä oikeilla jalkineilla ja pohjallisvalinnoilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    2. 2

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    5. 5

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    6. 6

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    7. 7

      Selvitysryhmä ennakoi muutosta liikenteen verotukseen

    8. 8

      Fortum teki ison omistusjärjestelyn Norjassa

    9. 9

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    10. 10

      Sanoman Duinhoven: Viime vuosien toimet alkavat tehota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    6. 6

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    7. 7

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    8. 8

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    9. 9

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    10. 10

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää