Plenwaren Meskanen lähti toiselle kisakierrokselle

Julkaistu: , Päivitetty:

Plenwaren kasvu on paitsi jatkunut, niin myös ollut nopeampaa kuin toimitusjohtaja Hannu Meskanen vielä vuosi sitten Entrepreneur of the Year -kilpailussa arvioi.
- Kieltämättä lievää aliarvioimista tapahtui yritystä perustettaessa vuonna 1999. Tavoitteena oli luoda mukava 15 hengen yritys, Meskanen hymähti silloin ja laski, että kahdessa, kolmessa vuodessa Suomen rajojen ulkopuolella työskentelee yli sata plenwarelaista.

Nyt Meskanen hymähtää uudemman kerran.

- Nuppiluku on vuodessa kasvanut 407:stä 550:een, ja se sata on jo Suomen rajojen ulkopuolella.

Mitä siis on tapahtunut?
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Painoimme kaasua kansainvälistymisen suhteen vuoden vaihteessa. Paine tuli asiakkailta, jotka jo toimivat maailmanlaajuisesti. Me haluamme luonnollisesti olla siellä, missä kumppanimme.

Ohjelmistonkehityspalveluja tietoliikenteen, teollisuuden sekä finanssi- ja media-alan tarpeisiin tuottava Plenware on vuoden aikana perustanut kehityskeskuksen Romaniaan ja kaksi Kiinaan.

Liikevaihto on kasvanut viime vuodesta 8 miljoonaa euroa.

Ostetut tietoliikenneasiakkuuksiin keskittyvä Comprogin yksikkö sekä NSD Consultingin teollisuuden ja palvelualan yrityksille tuotekehitystä tekevät yksiköt tuovat kasvusta puolet, toinen puoli on ollut orgaanista kasvua.

- Markkinatilanne on muuttunut. Kustannustaso on noussut, eikä asiakkailta perittävä hintataso ole noussut samassa suhteessa. Silti Plenware tekee edelleen yli 10 prosentin liikevoittoa. Vaikka suhteellinen kannattavuus ei ole samaa luokkaa kuin 2004-05, euromääräinen kannattavuus kasvaa joka vuosi, Meskanen maistelee yhtiön uusissa toimitiloissa, jotka edellisen kilpailukierroksen aikana olivat vasta rakenteilla.

- Ja asiakkaat ovat oppineet kilpailuttamaan, puristamaan parhaan tarjouksen. Sen suhteen on tapahtunut selkeä muutos, joka on laajentunut jo vuosia globaalisti kilpailuttaneen tietoliikennealan ulkopuolella teollisuuden ja palvelualojen yrityksiin.

Meskanen puristaa tehokkuuden yhdistämällä suomalaisen huippuosaamisen ulkomailla tehtävään kustannustehokkaaseen ja alemman kustannustason työhön. Ja keskittymällä ydinosaamiseen. Siksi Plenware ei ole lisännyt asiakassegmenttejään edes kasvun takia.

- Niissäkin keskitymme sellaisiin asioihin, missä olemme hyviä. Meidän pitää olla riittävän hyvä, ei välttämättä paras. Meidän pitää olla riittävän edullinen, ei välttämättä halvin. Kun näistä saatava kombinaatio on riittävän hyvä ja riittävän edullinen, silloin pärjäämme asiakkaan kanssa.

Yrityksen yli kymmenen prosentin orgaaninen kasvu merkitsee markkinaosuuksien ottamista kolmen, neljän prosentin vuosivauhtia kasvavilta markkinoilta. Kuluvan vuoden yritysostot Plenware on tehnyt. Ensi vuodelle Meskanen lupaa niitä enimmillään kaksi.

Plenwaren vuoden 2012 strategia tähtää kaksinkertaistamaan liikevaihdon, henkilömäärän ja liikevoiton nykyisestä. Lisäksi Meskanen aikoo johtaa Plenwaren "selkeästi johtavaksi toimittajaksi suurimpien asiakkaidensa keskuudessa".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    2. 2

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    3. 3

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    4. 4

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    7. 7

      Uber vetoaa viranomaisiin Lontoon ahdingossaan: ”Voisimme istua alas ja korjata tilanteen”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    10. 10

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    2. 2

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    3. 3

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    4. 4

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    5. 5

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    6. 6

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    7. 7

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    8. 8

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    10. 10

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    9. 9

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    10. 10

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    11. Näytä lisää