Esteitä uudistumisen tiellä

Jari Sarasvuo listaa viisi estettä uudistumisen tiellä.
1. Ammattitaidoton omistaja käyttää valtaansa heikosti, johtaa tuloslaskelmasta eikä taseesta. Ei ymmärrä, että nyt hyvällä katteella tehty tuote hyödykkeistyy nopeasti. Pörssiyhtiön hajautunut omistus pahimmillaan.

2. Kulttuuri ja johto eivät tue yrityksen seuraavaa vaihetta. Tiedetään että tarvitaan uusia tuotteita, mutta johto ja kulttuuri ovat vihamielisiä seuraavalle.

3. Yritys ei ole kuuluisa ideastaan, jonka toteuttaminen muuttaisi aseman toimialalla. Yrityksellä voi olla kasvuidea, mutta ei konseptia sen toteuttamiseen. Tällainen yritys keskittyy suuriin diileihin tuttujen asiakkaiden kanssa, jolloin katteet kapenevat. Tämän välttääkseen pitää ”viettää vierailla vesillä varallisia minuutteja vaikeiden ihmisten seurassa.”

4. Johto kykenemätön toteuttamaan kilpailustrategiaa. Pystyy hallinnoimaan, mutta valta on inflatoitunut, impotentti ilmapiiri, aneeminen auktoriteetti ja väsynyt visio. Jos oppii hitaammin kuin markkinat odottavat, tuhoutuu.

5. Prosessit eivät tue kasvua. Kiitos corporate governancen kaikki tähtää ennustettavuuteen, turvallisuuteen ja riskittömyyteen. Jos ottaa enemmän riskiä, syntyy myös kasvua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    9. 9

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    10. 10

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää