Eduskunnalle perjantaina Tehy-lakiesitys

Hoitajaliitto Tehyn ja kuntatyönantajan kiista hoitajien tulevista palkankorotuksista on kaventunut torstain sovittelussa vain hieman. Eduskunta saa huomenna perjantaina lakiesityksen, jolla puututaan Tehyn uhkaamaan työtaisteluun.


Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) vahvisti tiedon Tehy-laista eduskunnassa torstaina illansuussa.   

Vanhasen mielestä lakia tarvitaan, koska kysymyksessä on poikkeuksellinen työtaistelu. Hän muistutti, että normaalissa työtaistelussa ihmisten henkeä ja terveyttä on perinteisesti turvattu suojatyöllä. Laki säädetään siltä varalta, että sopua ei löydy ja joukkoirtisanoutumiset toteutuvat. 

Vanhasen mukaan laki tähtää ainoastaan siihen, että puolustuskyvyttömät läheiset rajataan terveiden aikuisten tulonjakotaistelun ulkopuolelle.

SDP:n puheenjohtajan Eero Heinäluoman mukaan SDP ei aio antaa tukeaan hallituksen esittämälle poikkeuslaille potilasturvallisuuden takaamiseksi.

– Me emme ole lain kannalla, emmekä ole hyväksymässä lakia niillä tiedoilla jotka nyt ovat olemassa, Heinäluoma sanoi eduskunnassa toimittajille torstai-iltana.

Oppositiojohtaja katsoi, että hallitus sotki väliintulollaan kiistan sovittelun. Pakkolaki ei ole hänen mukaansa myöskään mikään ratkaisu itse ongelmaan.

Näkemysero korotuksen tasosta on torstain neuvotteluissa kaventunut vain muutamalla prosenttiyksiköllä, Vanhanen kertoi eduskunnalle.

Vanhenen kertoi myös pyytäneensä arkkiatri Risto Pelkosta jatkamaan sovittelulautakunnan työtä. Hän vetosi työriidan osapuoliin, että ne ponnistelisivat neuvottelutuloksen aikaansaamiseksi.

Tehy lähti vaatimaan yhteensä 24 prosentin korotuksia kahden ja puolen vuoden aikana. 

Työriitaa selvittävä sovittelulautakunta ei saanut torstaina aikaiseksi sovintoehdotusta, jonka avulla uhkaava hoitajien joukkoirtisanoutuminen olisi voitu välttää. Neuvottelut jatkuvat ensi viikolla.

Hallitus käsitteli asiaa alkuiltapäivän neuvottelussaan. Sovittelun tilanteesta kertoivat aiemmin sovittelulautakunnan puheenjohtaja arkkiatri Risto Pelkonen ja valtakunnansovittelija Juhani Salonius. He luonnehtivat tilannetta vakavaksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    9. 9

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    10. 10

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    10. 10

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää