Valtionyhtiöistä saatavat osakerahat it-tutkimuksen tueksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen Akatemian pääjohtajan Markku Mattilan mukaan on itsestään selvää, että tietotekniikka on Suomen vahvuusala. Tilanne voi kuitenkin muuttua ja tämän välttääkseen niin yritysten kuin julkisen vallan tulisi huolehtia muun muassa, että it:n tutkimuspanokset pysyvät korkealla. Tutkimuksen alusrakennetta voitaisiin vahvistaa valtionyhtiöiden osakkeiden myyntituloilla.
Markku Mattila puhui tänään Oulun yliopistolla Infotech-Oulun 10-vuotisjuhlassa. Informaatiotekniikan aseman tulee olla vahva sekä liiketaloudellisesti että tutkimuksen osalta, hän korosti.

- Huipulle pääseminen on haasteellista, mutta vielä haasteellisempaa on pysyä siellä, Mattila totesi Akatemian mukaan.

Infotech-Oulu on toiminut vuodesta 1996 alkaen tietotekniikan tutkimuksen kokoavana organisaationa Oulun yliopistossa.

Mattila havaitsee useita kehittämishaasteita it:n tutkimukselle Suomessa. Viime vuonna ilmestyneessä Akatemian ja Tekesin FinnSight 2015 -ennakoinnissa katsotaan, että tieto- ja viestintäteknologia on muovaamassa toimintatapoja taloudessa ja kaikilla yhteiskunnan sektoreilla aivan uuteen muotoon.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ennakoinnin mukaan Suomen elinkeinoelämän korkeatasoiseen teknologiaan ja erikoisosaamiseen perustuvat toimialat ja palvelut ovat lisänneet suhteellisesti eniten työpaikkojen määrää. Elektroniikka- ja sähköteollisuuden viennin määrä oli viime vuonna noin viisitoista miljardia euroa eli 21 prosenttia Suomen koko 75 miljardin euron tavaraviennistä.

Alan tutkimus- ja kehittämispanos on huomattavan suuri, Markku Mattila painottaa. Yrityssektorin t&k-menoista elektroniikkateollisuuden osuus on nykyään 56,5 prosenttia.

- On tärkeää, että myös tulevaisuudessa informaatiotekniikan tutkimuspanos on merkittävä. Vastuutahoina ovat ensisijaisesti yritykset, mutta myös julkinen valta. Jotta tutkimus voi olla huippuluokkaa, on tutkimuksen infrastruktuurien oltava korkeatasoisia. Tämä on suuri kansallinen haaste. Valtionyhtiöiden osakkeiden myyntituloja voitaisiin käyttää suomalaisen tutkimuksen infrastruktuurien vahvistamiseen, pääjohtaja Mattila esitti Suomen Akatemian mukaan.

Tarkemmat kysymykset Mattilalle jäivät ITviikolta esittämättä, sillä hän istui kirjoitushetkellä lentokoneessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    2. 2

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    3. 3

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    4. 4

      Fortum kiri Helsingin vaisussa pörssissä

    5. 5

      Uutuuskirja avaa Mustin ja Mirrin tarinaa: Viis uudesta autosta tai asunnosta, kunhan koiralle on leluja

    6. 6

      EU poisti Kreikan budjettivajeiden mustalta listalta

    7. 7

      CGI:n tarjous Affectosta sai siunauksen Kilpailu- ja kuluttajavirastolta

    8. 8

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    9. 9

      Salkunhoitaja ei ymmärrä Tikkurilan hallituksen ratkaisua: ”Erkki Järvinen oli parhaimmistoa”

    10. 10

      Aktia vähentää työntekijöitä ja yhdistää konttoreita uudistuksissaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    2. 2

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    3. 3

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    6. 6

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    7. 7

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    8. 8

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    9. 9

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    10. 10

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää