It-konsultit hamuavat vaihtuvia toimeksiantoja

Julkaistu: , Päivitetty:

Lähes puolet pienistä it-konsultointiyrityksistä pitää tärkeimpänä osaamisen kasvattajana vaihtuvia toimeksiantoja. Seuraavaksi eniten yritysten kilpailukykyyn vaikuttavat IT-asiantuntijoiden mukaan omat verkostot.
Tiedot ilmenevät eWorkin syyskuussa teettämästä konsulttiselvityksestä, johon vastasi yli 1600 it-asiantuntijaa Pohjoismaissa.

Puolen vuoden välein toistuva selvitys tarkastelee it-konsultoinnin pohjoismaisia markkinoita ja nostaa esille alan ajankohtaisia trendejä.

– It-asiantuntijayritysten mielestä puolesta vuodesta vuoteen kestävät sopimukset ovat parhaimpia ammattitaidon kehittämisen kannalta. Asiantuntijoiden kokemuksen mukaan uudet toimeksiannot kasvattavat eniten osaamista ja siksi lyhyisiin työsopimuksiin suhtaudutaan alalla positiivisesti, toteaa eWork Nordic Oy:n toimitusjohtaja Elina Liehu.

eWorkin toteuttamassa selvityksessä kysyttiin myös, paljonko IT-asiantuntijat käyttävät aikaa osaamisensa kehittämiseen. Puolet vastaajista käyttää 2–10 päivää vuodessa ammattitaitonsa syventämiseen ja heillä on myös selkeät kehityssuunnitelmat.

Vastaajista 36 prosenttia käyttää aikaa enemmän kuin 10 päivää ja viidesosa yli 15 päivää vuodessa itsensä kehittämiseen. Vain 14 prosenttia käyttää aikaa vähemmän kuin kaksi päivää vuodesta.

eWork tekee yhteistyötä useiden pienten it-asiantuntijayritysten kanssa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Suomessa eWork aloitti toimintansa vuonna 2004 ja viime vuonna yhtiön liikevaihto oli jo yli 5,5 miljoonaa euroa.

Tänä vuonna eWork Nordic Oy tavoittelee noin 12 miljoonan euron liikevaihtoa.

Yrityksen tietokantaan on Suomessa rekisteröitynyt yli 2 000 IT-asiantuntijaa ja -asiantuntijayritystä. Tällä hetkellä yrityksissä työskentelee yli 150 eWorkin välittämää asiantuntijaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    5. 5

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Positiivisen tulosvaroituksen antanut Lehto kovassa vauhdissa pörssissä

    8. 8

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää