Lupaavat teknologiayritykset astuvat Otaniemen "leijonankitaan"

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdeksän lupaavaa teknologiayritystä pääsee pääomasijoittajien pakeille Otaniemen MoneyTalks Forum Specialissa. Peli ei kuitenkaan ole yhtä raakaa kuin mitä televisiota katsomalla voisi luulla, järjestäjät vakuuttavat.

Technopolis Ventures ja Seed Forum kokoavat torstaina pääomasijoittajat arvioimaan uusia lupaavia teknologiayrityksiä Espoon Otaniemeen Technopolis Innopoli 2:een. MoneyTalks Forum Specialissa esittäytyy yhdeksän hakemusten perusteella valittua yritystä, jotka etsivät pääomasijoittajia tukemaan yritystensä kasvua ja kansainvälistymistä.

Järjestäjien mukaan tapahtumaan osallistuu yrityksiä niin Suomesta kuin muistakin Pohjoismaista.

- Kyseessä on ikään kuin reaalimaailman leijonankita, tosin tunnelmat ovat paljon lempeämmät. Sijoittajien ja yrittäjien kohtaamiseen ei todellisuudessa liity niin suurta dramatiikkaa kuin televisiossa helposti annetaan ymmärtää, vaan kyse on yhteistyöstä, Technopolis Venturesin varatoimitusjohtaja Tuomas Maisala kuvailee tapahtumaa.

Koko päivän kestävän tapahtuman ohjelmaan kuuluu yritysesittelyjä ja asiantuntijapuheenvuoroja yhteistyöstä sijoittajien kanssa. Yrittäjät pääsevät esittäytymään sijoittajille iltapäivällä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

MoneyTalks Forum Special -tapahtuman järjestävät yhteistyössä teknologia- ja osaamispohjaisia yrityksiä palveleva yrityshautomo Technopolis Ventures sekä kansainvälinen sijoittajatapahtumien järjestäjä Seed Forum International. Tapahtuma järjestetään toista kertaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    3. 3

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    4. 4

      Fortum vahvistaa: tavoittelee merkittävää osuutta saksalaisesta energiajätistä

    5. 5

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    6. 6

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    4. 4

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    5. 5

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    6. 6

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    7. 7

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    10. 10

      Liikemiehen villi visio: Joulupukille oma valtio Rovaniemen viereen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii