It-konsultit haluavat vaihtuvia toimeksiantoja

Lähes puolet pienistä it-konsultointiyrityksistä pitää tärkeimpänä osaamisen kasvattajana vaihtuvia toimeksiantoja. Seuraavaksi eniten yritysten kilpailukykyyn vaikuttavat IT-asiantuntijoiden mukaan omat verkostot.
Tiedot ilmenevät eWorkin syyskuussa teettämästä konsulttiselvityksestä, johon vastasi yli 1600 it-asiantuntijaa Pohjoismaissa.

Puolen vuoden välein toistuva selvitys tarkastelee it-konsultoinnin pohjoismaisia markkinoita ja nostaa esille alan ajankohtaisia trendejä.

- It-asiantuntijayritysten mielestä puolesta vuodesta vuoteen kestävät sopimukset ovat parhaimpia ammattitaidon kehittämisen kannalta. Asiantuntijoiden kokemuksen mukaan uudet toimeksiannot kasvattavat eniten osaamista ja siksi lyhyisiin työsopimuksiin suhtaudutaan alalla
positiivisesti, toteaa eWork Nordic Oy:n toimitusjohtaja Elina Liehu.

eWorkin toteuttamassa selvityksessä kysyttiin myös, paljonko IT-asiantuntijat käyttävät aikaa osaamisensa kehittämiseen. Puolet vastaajista käyttää 2-10 päivää vuodessa ammattitaitonsa syventämiseen ja heillä on myös selkeät kehityssuunnitelmat.

Vastaajista 36 prosenttia käyttää aikaa enemmän kuin 10 päivää ja viidesosa yli 15 päivää vuodessa itsensä kehittämiseen. Vain 14 prosenttia käyttää aikaa vähemmän kuin kaksi päivää vuodesta.

eWork tekee yhteistyötä useiden pienten it-asiantuntijayritysten kanssa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Suomessa eWork aloitti
toimintansa vuonna 2004 ja viime vuonna yhtiön liikevaihto oli jo yli 5,5 miljoonaa euroa.

Tänä vuonna eWork Nordic Oy tavoittelee noin 12 miljoonan euron liikevaihtoa.

Yrityksen tietokantaan on Suomessa rekisteröitynyt yli 2 000 IT-asiantuntijaa ja -asiantuntijayritystä. Tällä hetkellä yrityksissä työskentelee yli 150
eWorkin välittämää asiantuntijaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    2. 2

      Maailman suurin keinotekoinen aurinko on komea näky: ”Jos menisit samaan huoneeseen, palaisit heti”

    3. 3

      Ranskan Le Pen villitsi kannattajiaan: ”Euroopan unioni tulee kuolemaan”

    4. 4

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    5. 5

      Britanniassa otetaan käyttöön uusi kolikko – kauppajätti joutuu tekemään massiivisen kärryremontin

    6. 6

      Raija Tapion huima urakehitys: Laboratoriohoitajasta lääkärikeskuksen toimitusjohtajaksi

    7. 7

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    8. 8

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    9. 9

      Trump: Saksa on Natolle isoja summia velkaa

    10. 10

      3 000–8 000 e/kk – kelpaisiko tällainen palkka?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    2. 2

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Raija Tapion huima urakehitys: Laboratoriohoitajasta lääkärikeskuksen toimitusjohtajaksi

    5. 5

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    6. 6

      Maailman suurin keinotekoinen aurinko on komea näky: ”Jos menisit samaan huoneeseen, palaisit heti”

    7. 7

      Ranskan Le Pen villitsi kannattajiaan: ”Euroopan unioni tulee kuolemaan”

    8. 8

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    9. 9

      Uber siirtää robottiautonsa talliin Yhdysvalloissa kolarin takia

    10. 10

      Vertailu paljasti Suomen maksuhäiriöisimmät kunnat ja postinumerot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    7. 7

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    10. 10

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    11. Näytä lisää