Lasse Skog kuulee valtion it-keskuksen epäilijöitä

Julkaistu: , Päivitetty:

Valtion yhteiseksi tietotekniikan hanslankariksi kaavaillun palvelukeskuksen perustaminen pääsi vauhtiin. Suunniteltu keskus on kerännyt kritiikkiä, jota projektipäällikkö Lasse Skog ryhtyy nyt todenteolla puimaan.
Valtiovarainministeriö on nyt asettanut hankkeen valtion it-palvelukeskuksen toiminnan suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi. Tavoitteena on rakentaa keskuksesta pieni ja ketterä valtion sisäinen (inhouse) palveluyksikkö, jonka tehtävänä on valtion yhteisten it-palveluiden kehittäminen, hankkiminen ja järjestäminen.

Keväinen lausuntokierros kantoi hallinnonaloilta muun muassa ihmetystä koko palvelukeskuksen tarpeellisuudesta. Toiset taas eivät usko, että keskus pystyy toimimaan tavoitellussa laajuudessaan, ellei voimavaroja nosteta kaavaillusta.

It-palvelukeskuksen projektipäällikkö Lasse Skog ottaa kritiikin vakavasti ja istuutuu pöytään epäilijöiden kanssa yhteisymmärryksen löytämiseksi.

- Esitettyihin kysymyksiin, liittyen muun muassa resursointiin ja tehtäviin, täytyy toki löytää vastauksia. Yksityiskohtia ei tässä vaiheessa voi antaa. Olen kuitenkin aloittanut keskustelukierroksen hallinnonalojen kanssa ja käynyt [keväiset] lausunnot läpi. Siellä on jonkun verran kriittisiä havaintoja, mutta myös kannattavia ajatuksia, Skog kertoo.

- Kokonaisuudessaan arvioisin, että kyllä tämänkaltaiselle toiminnalle tilausta ja tarvetta on. Kritiikkiä on tullut lähinnä toiminnan muodosta ja laajuudesta.

Vastuullaan olevia palveluita valtion it-palvelukeskus hankkii laajalti markkinoilta yhteistyössä Hansel Oy:n kanssa. Se toimii myös palvelun järjestäjänä ja yhteensovittajana valtion yksiköille, joten Hanselin asema ei ole ainakaan heikentymässä Skog katsoo.

Keskuksen toiminta virastomuotoisena, it-palveluita tuottavana valtion palvelukeskuksena on tarkoitus käynnistää 2.1.2009, ja toimintaa on tarkoitus laajentaa vuosina 2009-2011 valtion it-strategian kärkihankkeitten tulosten valmistumisen myötä.

It-palvelukeskus sijoitetaan Valtiokonttorin yhteyteen maksullista palvelutoimintaa harjoittavaksi erilliseksi nettobudjetoiduksi palveluyksiköksi, ja Valtioneuvoston tietohallintoyksikkö (VNTHY) siirtyy osaksi uutta keskusta.

VM:n asettama hanke tähtää myös verkostoyhteistyön aloittamiseen valtionhallinnossa jo toimivien it-palvelukeskusten kanssa.

Valtion it-palvelukeskuksen perustamishanke, asettamispäätös (31.10.2007)

Valtion it-palvelukeskuksen kehittäminen: lausuntoyhteenveto (4.6.2007) (pdf)

Valtioneuvoston periaatepäätös valtionhallinnon it-toiminnan kehittämisestä (15.6.2006) (pdf)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    9. 9

      G7-kokous alkaa tänään – Trumpille luvassa epämiellyttäviä keskusteluja

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää