Lenovo pudottaa IBM-brändin etuajassa

Lenovo tuo ensi vuonna markkinoille uuden kuluttajamikromalliston tavoitteenaan kasvattaa maailmanlaajuista markkinaosuuttaan. Yhtiö myös lopettaa IBM-brändin käyttämisen - kaksi vuotta suunniteltua aiemmin.
Lenovo alkaa tuoda uuden malliston koneita markkinoille tammikuussa samalla, kun aloittaa Pekingin olympialaisiin liittyvän markkinointinsa. Lenovosta ei vielä suostuttu kommentoimaan uutta mallistoa tarkemmin, kertoo InformationWeek.

IBM-brändin kiinalaisyhtiö pudottaa ThinkPad-mikroistaan jossain vaiheessa ensi vuotta, vaikka oikeudet riittäisivät vuoden 2010 loppuun, kerrotaan yhtiön tulostiedotteessa.

Brändin aiottua aiemman hylkäämisen syyksi kerrotaan se, että yhtiö on vahvistunut. Lenovo sai brändin ostettuaan IBM:n pc-yksikön vuonna 2005.

Kiinalaisyhtiön kehitys olikin heinä - syyskuussa hyvää: IDC:n mukaan toimitukset lisääntyivät 23 prosenttia vuotta aiempaan ajankohtaan verrattuna, kun kaikkien valmistajien toimitukset kasvoivat keskimäärin 15,5 prosenttia.   

Lenovo on kuitenkin vielä monella muulla alueella kuin Kiinassa vielä pahasti HP:n ja Dellin varjossa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Lenovo tarjoaa vain yhtä kuluttajakannettavaa, ja senkin myynti alkoi vasta viime kuussa.

Technology Business Researchiltä puolestaan löytyy uskoa Lenovoa kohtaan. Tutkimusyhtiö ennustaa, että Lenovo voi yltää erityisesti nousevilla markkinoilla, kuten Intiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, samanlaiseen menestykseen kuin kotimaassaan. 

Lenovo on maailmanmarkkinoilla selvästi HP:tä ja Delliä jäljessä. IDC:n mukaan HP:n osuus oli kolmannella vuosineljänneksellä 19,6 prosenttia ja Dellin 15,2 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Yhä harvempi toimeentulotukihakemus hylätään

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    6. 6

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    7. 7

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    8. 8

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    9. 9

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    10. 10

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    5. 5

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    8. 8

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    9. 9

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    10. 10

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää