Lentojen päästökauppa lähellä toteutumista

Julkaistu: , Päivitetty:

Lentoliikenne liitetään Euroopan unionin päästökauppajärjestelmään todennäköisesti vuoden 2011 alusta, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö.
EU:n jäsenmaat pyrkivät vuoden loppuun mennessä löytämään yhteisen kannan lentoliikenteen päästöoikeuksien jakamisen periaatteista ja aikataulusta.

– Puheenjohtajamaa Portugalin tavoitteena on, että asiasta päästäisiin poliittiseen yhteisymmärrykseen joulukuun ympäristöministerineuvoston kokouksessa, kertoi liikenneneuvos Risto Saari ministeriöstä perjantaina.

Suomi suhtautuu hänen mukaansa lentoliikenteen päästökauppajärjestelmään myönteisesti.

Päästökaupan ensimmäisessä vaiheessa sen piiriin kuuluisivat komission suunnitelmien mukaan EU:n sisäisten lentojen hiilidioksidipäästöt. Vuotta myöhemmin siihen tulisivat mukaan unionin ulkopuolelta saapuvat ja unionista muualle lähtevät lennot.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Euroopan parlamentti on esittänyt komission ehdotukseen tiukennuksia, muun muassa päästökaupan aloittamista jo vuoden 2010 alusta. Saaren mukaan Suomi katsoo, että päästöoikeudet olisi jaettava huutokaupan kautta, mikä olisi tasapuolisinta eri yhtiöiden kannalta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    4. 4

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    7. 7

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    10. 10

      Kun Nordea tulee, miten käy talletussuojan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    7. 7

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    10. 10

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää