Yhdysvalloissa halutaan yksinkertaistaa verotusta

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltojen edustajainhuoneen valtiovarainvaliokunta on saanut valmiiksi ehdotuksen verotuksen uudistamiseksi. Ohjelman peruslähtökohta on yksinkertaistaa verotusta, ja keventää sekä pieni- että keskituloisilta perittävää tuloveroa.
Kevennysten vastineeksi ohjelmaan sisältyy toimia suurituloisten verotuksen merkittäväksi kiristämiseksi.

Niistä tärkein on estää etenkin rahoitusalalla käytettävät järjestelyt, joiden tuloksena palkkatuloja verotetaan pääomatuloina, joita verotetaan selvästi palkkaverotusta keveämmin.

Ohjelman päätavoite on Washington Postin arvion mukaan korjata nykyiseen tuloverotukseen syntynyt ongelma. 1960-luvulla suurituloisille asetetun lisäveron alarajaa ei ole muutettu inflaatiota vastaavalla tavalla, ja kasvava määrä keskituloisia joutuu maksamaan sitä joka vuosi.

Vuodessa 75 000 dollaria ansaitsevat amerikkalaiset saattavat joutua, erilaisista vähennyksistään riippuen, lisäveron piiriin, ja yli 100 000 ansaitsevat joutuvat melko varmasti maksamaan sitä.

Lisäveron poistaminen helpottaisi Yhdysvaltojen keskiluokan verotaakkaa merkittävästi. Erään arvion mukaan jokainen alle 500 000 dollaria vuodessa ansaitseva perhe hyötyisi uudistuksesta. Liittovaltion budjettiin syntyvää aukkoa ohjelma paikkaisi lopettamalla viivästetyn palkanmaksun ja optiojärjestelyjen veroedut.

Rahoitusalan johto saa osia palkastaan verovapaissa maissa toimiviin rahastoihin tehtyinä sijoituksina, ja maksaa niistä veroa vasta nostaessaan sijoitukset, jolloin ne useimmiten välttävät korkeimmat marginaaliverot.

Myös sijoitusrahastojen johtajat saavat usein osan palkastaan osakkeina tai optioina, joita verotetaan pääomatuloina kevyemmin kuin palkkatuloja.
Valiokunnan ehdotus on ensimmäinen askel

Yhdysvaltojen verotuksen muuttamiseksi presidentti Bushin toimikauden päätyttyä. Bushin aikoinaan läpi ajamat veronkevennykset päättyvät vuonna 2010, mikä tietää verotuksen rankkaa kiristymistä kaikissa tuloluokissa mikäli siihen ei valmistauduta.

Suunnitelmasta odotetaan kovaa poliittista kädenvääntöä varsinkin alkumetreillään olevassa presidentinvaalikamppailussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Työkaveri on yleisin kiusaaja

    8. 8

      Yksityislääkärille 17,70 eurolla – pääsetkö sinä tähän joukkoon?

    9. 9

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    10. 10

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää