Uutiskommentti: Jatka turhaa ajamista, rauhanturvaaja

Julkaistu: , Päivitetty:

Koska hallitus ei saa järkeä muuttoautojen tuontisääntöihin, esimerkiksi rauhanturvaajien autojen järjetön rahtaus kriisialueille ja takaisin saa jatkua.
Autoverouudistuksen tarkoitus on hillitä turhaa autoilua, julistivat ministerit eilen tiedotustilaisuudessaan.

Mutta jokavuotinen, satojen suomalaisten rauhanturvaajien harrastama pakkoautoilu Balkanille tai Lähi-itään on ehdottoman välttämätöntä maamme autoverojärjestelmän oikeudenmukaisuuden kannalta.

Hallituksen mielestä on maamme imagolle tärkeää, että Suomi turvaa rauhaa maailman kriisipesäkkeissä EU:n ulkopuolella. Sinne lähetettävät työntekijät saavat pientä palkkaa, ja oltuaan vuoden ajan terveytensä kaupalla Suomen lähettiläinä, oikeuden tuoda mukanaan muuttoauton alennetulla autoverolla.

Ja tähän loppuu valtion ymmärrys lähettiläitään kohtaan. Autoa ei saa ostaa esimerkiksi paluumatkalla Ruotsista tai Saksasta. Sen pitää olla käytössä omistajansa toimialueella vähintään puolen vuoden ajan.

Käytännössä rauhanturvaajien autot ovat lojuneet tuon ajan taivasalla vaikkapa Libanonissa, Bosniassa tai Makedoniassa luonnonvoimien ja muuten vain ikävien olojen armoilla. Jokainen voi kuvitella, millaista olisi säilyttää ajokkia esimerkiksi viime vuoden ilmaiskujen aikaisen Beirutin tienoilla.

Koska tulli tarkistaa, että muuttoauton mittarissa on maahantullessa aitoja käyttökilometrejä, rauhanturvaajien on joko mennessään tai palatessaan ajettava ajokkinsa turhaan Euroopan halki.

Afganistanissa palvelevilla rauhanturvaajilla muuttoautoetua ei edes ole. Autonrahtaus sinne kun olisi mahdoton homma.

Nykykäytäntö kuulostaa kohtuuttomalta, kun samalta porukalta vaaditaan kuitenkin työssään hengenvaarassa olemista valtion etujen nimissä.

Miksi sitten yhdelle poikkeukselliselle ammattiryhmälle ei voitaisi myöntää helpotuksia tuontisääntöihin?  

Kysyin asiaa valtiovarainministeriön autovero-osaston pikkuvirkamieheltä. Vastaus kertoo asenteista paljon.

– On maailmalla suomalaisia paljon tärkeämmissäkin tehtävissä kuin rauhanturvaajina, ja jos ne kaikki tulisivat vaatimaan samanlaisia etuja, tämä karkaisi kokonaan käsistä.

  • Autot

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    2. 2

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    3. 3

      Vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat nousivat alkuvuodesta

    4. 4

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    5. 5

      Datasiirrossa satojen prosenttien kasvu – suomalaiset innostuivat EU-hintojen muutoksesta

    6. 6

      Poikkeusluvilla pyritään ehkäisemään kotimaan hintojen nousua

    7. 7

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    8. 8

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    9. 9

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    10. 10

      Suomalaiset kyselyssä: Perustulo oltava niin niukka, että työtäkin on tehtävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    4. 4

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    7. 7

      Nokian osake kovassa kirissä pörssissä

    8. 8

      Deutsche Bankin ongelmat eivät hellitä

    9. 9

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    10. 10

      Uusi arvio: Näin rikas Putin todella on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää