Elektrobit aikoo vuokralaiseksi omiin kiinteistöihinsä

Langattomiin viestintäratkaisuihin ja autoteollisuuden ohjelmistotuotteisiin keskittynyt Elektrobit aikoo myydä kiinteistönsä Oulunsalossa ja Oulussa. Yhtiön tarkoituksena on siirtyä tiloihin vuokralaiseksi.
Päätöstä kiinteistöjen myynnistä ei ole kuitenkaan vielä tehty, vaan asiaa harkitaan Catella Propertyn selvityksen perusteella, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Myyntiin menisivät Oulunsalossa Automaatiotiellä sijaitseva kiinteistö ja Oulussa Tutkijantiellä sijaitsevat kiinteistöt. Kiinteistöjen yhteenlaskettu kirjanpitoarvo on noin 18,2 miljoonaa euroa. Yhtiö perustelee kiinteistöjen myyntiä sillä, että ne eivät kuulu yhtiön strategiaan eikä ydinliiketoimintaan.

Tämänhetkisen arvion mukaan tilojen mahdollinen myynti voisi toteutua tämän vuoden loppuun mennessä tai viimeistään ensi vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    5. 5

      Tällaista naapuria ei tarvitse sietää

    6. 6

      IEA: Öljy-yhtiöt aktivoituvat taas – ja niin niiden pitääkin

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Donald Trump raivosi ja vaati Amerikkaan vallankumousta

    9. 9

      Stockmannin tappio odotettua syvempi – näkymät ennallaan

    10. 10

      STTK: Miksi kouluja markkinoidaan sketsihahmoilla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    8. 8

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    9. 9

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    10. 10

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    11. Näytä lisää