Ei ole vielä Halloweenin aika

Julkaistu: , Päivitetty:

Halloween on Suomessa amerikkalaista esikuvaansa pidempi juhla. Erilaisia juhlia järjestetään, mutta kummitusjuhlamarkkinointi ei ole vielä löynyt itseään läpi.


Sesonkituotteisiin erikoistuneen Tiimarin ostojohtaja Anne Seppälä on huomannut Halloweenin suosion. Tiimarin Halloween-tuotteiden myynti on kasvanut 30 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

– Uskon, että Halloween kasvaa entisestään seuraavien vuosien aikana. Kasvu on ollut suurempaa kuin muissa sesonkituotteissa, Seppälä sanoo.

Naamiaisasujen, peruukkien ja juhlarekvisiitan maahantuojayrityksessä Punanaamiossa Halloweenistä on tullut vapun ohella yrityksen tärkein sesonki. Punanaamiolla on kolme liikettä Etelä-Suomessa ja se myy tuotteitaan myös verkossa.  

– Suomessa Halloweeniä juhlitaan pitkään. Viimeiset tiedossani olevat juhlat järjestetään vasta helmikuussa, kertoo Punanaamion toimitusjohtaja Sari Luoma.

Stockmannin Helsingin tavaratalon myyntijohtaja Tuija Wänttinen ei näe, että amerikkalaispohjainen lokakuun lopun juhla kasvaisi ystävänpäivän veroiseksi.

– Halloween-teemaa käytetään Suomessa amerikkalaisia juuriaan laajemmin. Sillä ilostutetaan ja kirkastetaan syksyn pimeyttä kodin sisustuksessa.

K-ruokakauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Esa Kiiskinen puolestaan uskoo, että Halloween lyö itsensä Suomessa läpi noin viiden vuoden kuluttua.

– Siihen menee vielä monta vuotta. Pitäisi olla joku, jota Halloweenin markkinointi kiinnostaa todella. Meillä ei ole kurpitsanviljelijöiden kattojärjestöä, jonka intresseissä olisi nostaa kurpitsanmyyntiä tähän aikaan vuodesta, Kiiskinen sanoo.

Teemaa myydään ruokakaupassa leivonnaisissa, makeisissa, koristeina kukista kurpitsoihin.

– Valikoima on kasvanut vuosi vuodelta, mutta myynti on ollut samalla tasolla kuin viime vuonna. Kauppiaana toki toivoisin, että Halloween varmistaisi asemansa syksyn juhlana, Kiiskinen kertoo. 

Osa Punanaamion Halloweenin naamiasasumalleista on jo myyty loppuun. Naiset suosivat naisellisuutta korostavia asuja. Miehet valitsevat käytännöllisen asun. 

– Miehet valitsevat itselleen mieluummin kaavun, sillä se päällä on mukava liikkua. Sen lisäksi käteen otetaan viikate tai miekka. Naiset puolestaan pukeutuvat noita- tai pirumaisesti. Aina ostetaan myös hoitajien asuja, Luoma selvittää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    2. 2

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    5. 5

      Brexit-pako jatkuu: Dublin nappasi toisenkin jättipankin

    6. 6

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    7. 7

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    8. 8

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    9. 9

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    10. 10

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    3. 3

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    4. 4

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    5. 5

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    6. 6

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    7. 7

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    8. 8

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    9. 9

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    10. 10

      Asiakkaan allekirjoitus paperissa ei vapauta yrittäjää vastuusta, jos jotain sattuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    7. 7

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    8. 8

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    9. 9

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    10. 10

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    11. Näytä lisää