Luvattomien mod-piirien kaupasta tuomio Britanniassa

Julkaistu:

Brittiläinen oikeusistuin havaitsi Mr Modchipsinä tunnetun miehen syylliseksi patentti- ja tekijänoikeusrikkomuksiin. Mr Modchips ansaitsi arviolta miljoona puntaa luvattomilla mod-piireillä.

Mr Modchips, oikealta nimeltään Neil Higgs, havaittiin syylliseksi 26 patentti- ja tekijänoikeusrikkomukseen sekä mod-piirien mainostamiseen, myymiseen ja toimittamiseen.

Lisäksi hänet tuomittiin mod-piirien hallussapidosta. Higgsillä oli hallussaan pidätyshetkellä 3700 kappaletta Microsoftin konsoleihin sopivaa Executor-piiriä. Hänen havaittiin myös myyneen Viper GC-siruja Nintendoihin. Luvaton tavara oli peräisin Hong Kongista.

Higgsin katsottiin aloittaneen ”yritystoimintansa” vuonna 2002 ja myyneen kaikkiaan yli miljoonan punnan edestä luvattomia mod-piirejä.

39-vuotias Higgs on toinen henkilö Britanniassa, joka on tuomittu muunneltujen mod-piirien kaupasta, vnunet kertoo. Mod-piirejä muuntamalla piraattikopioidut pelit saadaan toimimaan pelikonsoleissa. 

Ohjelmistopiratismia vastustava ELSPA-järjestö havaitsi Higgsin verkkosivun, jonka kautta mies kauppasi mod-piirejä. Viranomaiset ja ELSPA-järjestö ratsasivat Higgsin vanhempien asunnon tammikuussa 2006. Yhdeksän tietokonetta takavarikoitiin. Tutkijat kahlasivat läpi yli 200 000 sähköpostivistiä etsiessään todistusaineistoa.

Higgsin rangaistuksesta ei vielä ole tietoa. Hän on valittanut asiasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    11. Näytä lisää

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    5. 5

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää