Uusille urille lähtee joka toinen

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhä useampi vaihtaa alaa. Yli 40 prosenttia yli 30-vuotiaista työssä käyvistä vaihtoi ammattiaan vuosina 2000-2005.
Ammatinvaihdon syyt voivat olla pakko, urakehitys tai vaihtelunhalu. Eniten uusille urille on lähdetty maa- ja metsätaloustöistä.

Asiaa on selvittänyt Tilastokeskus Helsingin Sanomien pyynnöstä.

Alan vaihtamisen uskotaan vielä kiihtyvän. Vielä vuosina 1995 — 2000 vaihtajien osuus työssä käyvistä oli 35,5 prosenttia, mikä vastaa 517 000 ihmistä. Joukko on 2000-luvulla kasvanut yli 750 000 ihmiseen, mikä vastaa yli 40 prosenttia kaikista työssä käyvistä yli 30-vuotiaista.

Selvityksen tehnyt Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä huomauttaa kuitenkin, että osa siirtymistä on niin sanottuja ylenemisiä johtotehtäviin, jolloin työn sisältö ei varsinaisesti ole muuttunut.

Muuttuva tuotanto- ja ammattirakenne vaativat työntekijöiltä yhä enemmän joustavuutta, mikä väistämättä lisää ammatinvaihtoja ja liikkuvuutta.

Ammatinvaihtoa yksilön näkökulmasta on Suomessa tutkittu vähän. Sen sijaan toimialojen muutoksista tiedetään enemmän. Näin kertoo Helsingin Sanomat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    3. 3

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    4. 4

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    5. 5

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    6. 6

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    7. 7

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      Kiinan pääministeri korostaa globalisaation hyödyttävän kaikkia

    10. 10

      Nurminen rojahti 16 prosenttia pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    3. 3

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    6. 6

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    7. 7

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    10. 10

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää