Netti tekee vanhasta uuden

Julkaistu:

Innovaatioyrittäjä Jussi Nurmio tekee innovaatioita toteuttamalla vanhoja asioita internetissä uudella tavalla.


Pula-aika rajoittaa ideoiden kaupallistamista.

– On pulaa rohkeudesta, on pulaa tekijöistä, on pulaa rahasta ja ennen kaikkea on pulaa ajasta. Siksi uuden innovaation kaupallistaminen on niin vaikeaa, sanoo Taivas-yritysryppään pääomistaja Jussi Nurmio.

– Jos riman asettaa korkealle, kaikki nämä esteet on käytävä läpi, Nurmio tiivistää kaupallistamisprosessin hankaluudet.

Monella suomalaisella on ideoita, mutta Jussi Nurmio on sikäli poikkeuksellinen suomalainen, että hän elää oikeasti innovaatioista. Nurmio tienaa jo innovaatioiden kehittelyllä ja tuotteistamisella, mutta hän aikoo tienata jatkossa vielä enemmän.

Taivas paitsi suunnittelee ja toteuttaa markkinointiviestintää asiakkaille, se myös kehittää asiakkaiden liikeideoita toimiviksi kokonaisuuksiksi.

Nurmion uusin aluevaltaus on käynnistää ja omistaa nopeasti kasvavia maailmanlaajuisia verkkobisneksiä.

Yrittäjänuransa Nurmio aloitti hampurilaisravintoloilla. Hän toi Burger Kingin Suomeen, mutta siirtyi 28-vuotiaana McDonald's- ketjun Suomen tytäryhtiön osakkaaksi sekä vetäjäksi.

Alussa uuden ravintolaidean levittäminen oli mielekästä, mutta kun konseptia kiristettiin, Nurmiolla hirtti kiinni. Hän myi osuutensa ja siirtyi mainostoimistoyrittäjäksi.

– McDonald's oli kaatua liian tiukkaan konseptiin, sillä se ei ottanut huomioon paikallisia olosuhteita Euroopassa. Myöhemmin McDonald's korjasi tilanteen ja toi paikallisia innovaatioita mukaan, hän sanoo.

Nurmio muistuttaa, että esimerkiksi salaatit otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön McDonald'sissa Italiassa.

– Luovaa prosessia ei pidä tukahduttaa liian tiukalla johtamisella. Mutta luovuuden ja konseptin kehittämisen pitää tapahtua samassa paikassa, Nurmio sanoo.

Kokemuksesta Nurmio on ottanut opikseen. Hän ei ole tukahduttanut omia alaisiaan. Taivas on kasvanut nopeasti täyden palvelun markkinointiviestintäryppääksi. Taivas Communications -ryhmään kuuluu kahdeksan markkinointiviestintäyritystä.

– Pystymme toteuttamaan tällä joukolla suuriakin projekteja. Uusia hankkeita tulee toteutettavaksi asiakkailta koko ajan. Meille sanotaan nykyään, että tehkää meille Igglo.

– Meidän asiakkaamme ovat pääasiassa suuria yrityksiä, jotka haluavat tehdä asiat toisella tavalla tai sitten meille tuodaan ideoita, joissa on rahoitus valmiina, Nurmio sanoo.

Toisten liikeideoiden kehittäminen ja kaupallistaminen ei ole Nurmiolle kuitenkaan riittänyt vaan hän on alkanut kaupallistaa järjestelmällisesti myös omia ideoitaan. Taivas-ryhmän Taivas Innovations Oy:n ideana on jalostaa maailmanlaajuisen kasvupotentiaalin omaavia ideoita kaupallisiksi tuotteiksi.

Merkittävimmät omistukset tällä hetkellä ovat Habbo-hotellia ja IRC-galleriaa pyörittävän Sulake sekä kiinteistönvälitysyritys Igglo.

Nurmion mukaan lisää on tulossa. Seuraava idea on jo kehitysputkessa, eikä lanseerauskaan ei ole kaukana.

Nurmion liikeidea on innovatiivinen, sillä hän etsii perinteisiltä toimialoilta tehottomia toimintamalleja ja vien ne rahoittajien avulla verkkoon.

Erityisen hyväksi liikeidean tekee se, että ideoiden kaupallistamisen hoitavat pääosin juuri oman Taivas-ryhmän palveluyritykset. Näin kehityspanostuksista osa jää joka tapauksessa omiin yrityksiin.

– Minulla on se etu, että minulla on käytettävissäni innovaatioiden kaupallistamiseen ja kehittelyyn kunnolliset välineet, hän sanoo.

Innovaatioyrittäjäksi Nurmiota voi siis hyvällä syyllä sanoa. Nurmio itse uskoo, että hänestä tuli innovaatioiden kaupallistaja, koska ajankohta oli juuri nyt sopiva.

– Aika oli otollinen tähän ja satuin olemaan paikalla. Aiemmin tällainen ei olisi ollut mahdollista.

– Nettimaailma on avannut uusia mahdollisuuksia. Se on mahdollistanut isojen asioiden tekemisen ilman poskettomia rahavaroja, Nurmio sanoo.

Silti kaupallistaminen vaatii aina kovaa uskoa asioihin. Kukaan ei rahoita pelkkää ideaa. Nurmion mukaan tarvitaan hyvä johto ja selkeä mahdollisuus kasvattaa toimintaa.

– Tarvitaan myös onnistumisia. Asiat etenevät tässä aina portaittain. Ensin aloitetaan kotimaassa ja sitten mennään toiseen maahan ja sitten kolmanteen. Takana pitää olla onnistuminen, jotta homma voi jatkua.

Igglon Nurmio katsoo jo onnistuneen osin kotimaassa.

– On etabloiduttu markkinoille ja vallattu pääkaupunkiseudulla 10 prosentin markkinaosuus. Kävijöitä on 60 000 ja asuntokauppoja tehdään lisääntyvässä määrin netin avustuksella.

Nurmio muistuttaa, että verkkomaailmassa on pakko päästä nopeasti markkinoille, on saatava nopeasti palautetta käyttäjiltä ja pystyttävä nopeasti muuttumaan.

– Verkkotoiminta on usein uusi tapa tehdä perusasioita. Se tuo tehokkuutta ja poistaa turhia välimiehiä. Jos verkkohankkeissa lähdetään nopeasti liikkeelle, myös tappiot skaalantuvat. Siksi pitää hyväksyä myös, että oikeassakin ideassa lanseeraus on vasta alkua.

– Nettiprojekteissa käyttäjät ovat kehittäjiä. Siksi on tärkeää päästä nopeasti markkinoille, pitää saada nopeasti palaute ja pysytä tekemään nopeasti muutoksia, Nurmio sanoo.

Yhteistä hyville innovaatioille on Nurmion mukaan se, että joku seisoo aina niiden takana. Jonkun pitää omistaa projekti.

Lisäksi yrityksissä tarvitaan johto, joka on valmis viemään asioita eteenpäin ja alaiset, jotka pystyvät toteuttamaan suunnitelmat.

– Jokaisella innovaatiolla on kundi, joka uskoo asiaan ja toinen, joka uskaltaa rahoittaa sitä. Ideat ja rahat ovat usein eri tahoilla. Mutta vaaditaan aina yksi ihminen joka omistaa projektin, sillä vastuuta ei voi jakaa, hän sanoo.

– Keskeisten henkilöiden on kuitenkin kuunneltava ja käytettävä kehittelyssä apua. Siksi meiltäkin odotetaan yleensä, että suhtaudumme asiakkaiden ideoihin kriittisesti.

– Mutta tarvitaan myös epäonnistumisia. Muuten mopo karkaisi käsistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    5. 5

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    6. 6

      Yli 7 viikon lomat ovat harvojen herkkua – iskeekö leikkuri seuraavaksi niihin?

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    10. 10

      Finnair sai hetkessä 500 hakemusta lentoemännän ja stuertin tehtäviin – Läpäisetkö sinä tiukan seulan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    7. 7

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    10. 10

      Melske Uberissa yltyy – hallituksesta lähti pitkäaikainen jäsen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää