Asianajotoimistot avautuvat markkinoinnille

Julkaistu:

Hillittyä, hyväkäytöksistä ja harmaata. Asianajotoimistojen markkinointi näyttää samalta kuin asianajajatkin, myöntää Castrén & Snellmanin viestintäpäällikkö Pia Dahlqvist.
Se ei ole ihme, sillä jo Asianajajaliiton laatimien markkinointiohjeiden pääsäännöksi on kirjattu, että mainonnan ja markkinoinnin on oltava asianajajakunnan arvon mukaista.

Perinteitä vaaliva toimiala on kuitenkin muuttumassa. Suurimpiin asianajotoimistoihin on viime vuosina palkattu markkinointihenkilökuntaa, kun aiemmin toimistojen osakkaat ovat hoitaneet viestinnän omien toimiensa ohella.

Suomen vanhin asianajotoimisto Castrén & Snellman pestasi ensimmäisen markkinointiassistenttinsa vuonna 2001. Nyt viestinnässä työskentelee kolmihenkinen tiimi: kaksi assistenttia ja huhtikuussa aloittanut viestintäpäällikkö Pia Dahlqvist.

Tradenomiksi valmistunut Dahlqvist siirtyi asianajotoimistoon investointipankki Evlistä. Vaikka varainhoitajat kuuluvat markkinoinnissa asianajotoimistojen kanssa samaan hillittyyn kastiin, yllätti alan varovaisuus silti Dahlqvistin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Asianajotoiminnan vanhat tiedotusohjeet olivat tiukat ja vähän huvittavatkin. Ohjeissa oli määritelty, kenelle toimiston esitteen saa ojentaa, ja esitteissä sai olla kuvia vain toimitiloista. Ohjeet uudistuivat kymmenen vuotta sitten, mutta edelleenkin mainonta ja viestintä on varovaista. Räväkkyys ei toimi, koska alaa leimaa hienotunteisuus.

Dahlqvist uskoo, että lähivuosina asianajotoimistot kehittävät markkinointiaan.

– Isommat toimistot satsaavat markkinointiin yhä enemmän. Niiden on erottauduttava toisistaan. Yhdeltä toimistolta on nähty jopa tv-mainos. Kun alan markkinointia on vapautettu, pystymme tiedottamaan vapaammin. Verkosta tulee entistä tärkeämpi markkinointikanava.

Suomi on alan edelläkävijä: monissa muissa Euroopan maissa asianajopalveluita ei saa mainostaa vieläkään. EU:n jäsenmaissa asianajotoimistojen markkinoinnin täyskielto poistuu 2009, kun palveludirektiivi astuu voimaan.

Castrén & Snellmanilla markkinoinnin tärkeys on huomattu liikevaihdon kasvaessa. Tänä vuonna menee rikki 30 miljoonan euron raja. Henkilökunnan määrä on kasvanut samassa tahdissa, ja nyt toimistolla on 160 työntekijää Helsingissä, Pietarissa ja Moskovassa.

Castrén & Snellmanin budjetista markkinointi haukkaa 4-5 prosenttia. Liikejuridiikkaa tarjoavan toimiston asiakaskunta muodostuu yritysten ylimmästä johdosta sekä lakiasiainjohtajista.

Tärkein markkinointikeino alalla ovat asianajajien henkilökohtaiset suhteet. Asianajajat tapaavat asiakkaitaan eri kokoisissa markkinointitapahtumissa, joita Castrén & Snellman järjestää vuosittain runsaat 350.

– Tärkeimmät myyntimiehet ovat firman omistavat osakkaat, ja ehdottomasti tehokkainta on henkilökohtainen myyntityö. Paras tulos myynnistä saadaan kuitenkin sillä, että brändi on tunnettu ja luotettava, Dahlqvist toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    2. 2

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    3. 3

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    4. 4

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Metson ralli piti – Afarak kiisi puoli tuntia

    7. 7

      Jethro Rostedtille iskettiin 500 euroa kouraan – katso, miten hän setelit sijoittaisi

    8. 8

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    9. 9

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    10. 10

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    3. 3

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    4. 4

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    7. 7

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    8. 8

      Fiva huolissaan kotitalouksien veloista – ja yleistyneestä asuntolainamuodosta

    9. 9

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    10. 10

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Tulot jopa 5000 e/kk, mutta rahat eivät silti riitä – näin hyvätuloinen suistuu köyhyyteen

    7. 7

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    8. 8

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    9. 9

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    10. 10

      Töihin peruskoulupohjalta ja ilman kokemusta, palkka jopa liki 4 000 €/kk – töitä on taas tarjolla

    11. Näytä lisää