Maikkarin omistaja hakee kasvua Suomesta

Julkaistu: , Päivitetty:

Ruotsalainen perheyhtiö Bonnier on aiempaa valmiimpi laajentamaan bisnestä Suomessa myös yritysostoilla, kertoi yhtiön tuleva toimitusjohtaja Jonas Bonnier Taloussanomille lyhyellä Suomen-vierailullaan.


– Se on nyt paljon todennäköisempää kuin aikaisemmin. Kilpailu on pakottanut meidätkin aggressiivisemmiksi.

Bonnier korostaa, että näin on käynyt muillekin perinteisille mediayhtiöille. Hän ei kuitenkaan täsmennä, olisivatko yritysostot todennäköisimpiä aikakauslehtibisneksessä, kirjankustannuksessa vai sähköisessä mediassa. Bonnier toimii kaikilla näillä alueilla Suomessa.

– Jos mahdollisuuksia tulee, niitä täytyy katsoa. Suomessa meillä on kasvustrategia ja -potentiaalia kaikissa bisneksissä.

Bonnier korostaa, että yritysostot ovat vain yksi mahdollisuus muiden joukossa kasvaa suuremmaksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yhtiö on edennyt Suomessa viimeksi aikakauslehtipuolella. Keväällä lanseerattu naistenlehti Olivia on aloittanut odotuksia paremmin, varsinkin ilmoitusmyynti on yllättänyt positiivisesti. Ennen Oliviaa Bonnier kustansi Suomessa käännöslehtiä, kuten Tieteen Kuvalehteä.

Torstaina yhtiö kertoi perustavansa uuden sisustuslehden Divaanin, jonka ensimmäinen numero tulee ulos maaliskuussa. Jonas Bonnierin mukaan yksi syy aikakausalan menestykseen on se, että markkinoille tuodaan jatkuvasti uusia lehtiä. Osa menestyy ja osa ei, mutta olennaista on nopea reagointi.

Bonnierin mukaan ei ole mitään tiettyä trendiä, joka nyt olisi hallitseva aikakauslehtien markkinoilla. Pienelle kohderyhmälle suunnattujen lehtien rinnalle on maailmalla lanseerattu myös menestyneitä yleislehtiä.

Vaikka tuoreet lanseeraukset Suomessa ovat aivan omia konseptejaan, on edelleen mahdollista, että Bonnier tuo Suomeen myös muualla menestyneitä lehtikonseptejaan.

Sähköinen media on nyt Bonnierille monella tapaa kuuma aihe. Yhtiö hankki maaliskuussa kokonaan omistukseensa Nordic Broadcastingin, jonka hallussa olivat MTV3 sekä ruotsalaiskanava TV4. Proventus omisti aiemmin yhtiöstä puolet.

Samalla tv-bisneksen painoarvo yhtiöissä kasvoi selvästi. Bonnierin mielestä maksu-tv:n tulo ja pienet erikoiskanavat luovat paitsi lisää kilpailua, myös uusia mahdollisuuksia. Oman lisänsä tuo tv-kuvan välittäminen internetin kautta tulevaisuudessa.

Bonnierin paletista löytyvät jatkossakin nykyiset mediat, mikäli se on tulevasta toimitusjohtajasta kiinni.

– Monet mediayhtiöt erikoistuvat johonkin, mikä on varmasti viisaampaa. Mutta tämä on hauskaa.

Nykyinen Bonnierin varatoimitusjohtaja Jonas Bonnier aloittaa yhtiön johdossa ensi vuoden alussa. Hallitus päätti kaksi viikkoa sitten pestata Bonnierin Bengt Braunin seuraajaksi. Bonnierin valinta ei ollut mikään yllätys, sillä häntä oltiin jo pitkään veikkailtu tulevaksi toimitusjohtajaksi.

– Olen innostunut, en hermostunut. Yhtiöllä menee nyt hyvin, joten tämä on hyvä aika astua tehtävään. Tosin kun näin sanon, tapahtuu varmaan jotain kamalaa, Bonnier nauraa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    2. 2

      Eläkeikäsi nousi juuri – katso ennuste, mihin asti oikeasti teet töitä

    3. 3

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    4. 4

      Canada Goose -takki 85 %:n alennuksessa – "Älä osta missään tapauksessa"

    5. 5

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    6. 6

      Suomalaisyritys ehdottaa Trumpille: Jos rakennat muurin, rakenna tällainen

    7. 7

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    8. 8

      EU poisti Kreikan budjettivajeiden mustalta listalta

    9. 9

      Uutuuskirja avaa Mustin ja Mirrin tarinaa: Viis uudesta autosta tai asunnosta, kunhan koiralle on leluja

    10. 10

      Fortum kiri Helsingin vaisussa pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    2. 2

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    3. 3

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    4. 4

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    5. 5

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    6. 6

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    7. 7

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    8. 8

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    9. 9

      Saksan vaalitulos syöksee euro­alueen yhden­tymisen epä­varmuuden aikaan

    10. 10

      Talouselämä: Rovio-omistajan 18-vuotiaasta pojasta tulossa monimiljonääri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää