Facebook aikoo välttää rahan polttamisen

Julkaistu: , Päivitetty:

Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg aikoo palkata vuoden aikana 400 uutta työntekijää nykyisten 300 työntekijän lisäksi. Yhtiön suunnitelmissa on saada tuloja mainoksista.
San Franciscossa Web 2.0 Summit -tapahtumassa päävieraana ollut Mark Zuckenberg sanoi Facebookin olevan yhtiö, joka ei aio polttaa määrättömästi rahaa kasvaessaan.

Tällä hetkellä yhtiölle riittää, että tulot ja menot ovat tasapainossa.

Yhtiön arvoksi on arvioitu noin 15 miljardia dollaria. Myymällä pienenkin osan yhtiöstä Facebook saisi rahoituksensa kuntoon pitkäksi aikaan. Mark Zuckerberg sanoi kuitenkin, ettei hän käytä ollenkaan aikaa rahoituksen miettimiseen.

Zuckerberg, 23, ei kommentoinut mitenkään sitä, aikooko yhtiö palkata kokeneemman johtajan.

– Kokoamme mieluummin hyvän joukkueen, kuin palkkaamme johtajan jolla on kokemusta alastamme. En edes usko, että sellainen löytyisi, Zuckerberg sanoi.

Zuckerberg vihjaili, että tuloja haetaan jatkossa mainoksista. Asiasta hän lupasi lisää tietoa tulevien kuukausien aikana.

Facebookiin saa vapaasti tehdä omia ohjelmiaan, mutta yhtiö on pitänyt itsellään oikeuden poistaa ohjelmat jos niin parhaaksi näkee.

– Me olemme vasta aloittaneet. Emme vielä tiedä mitä riskejä meillä on ja mitä tulee tapahtumaan, Zuckerberg perusteli.

Ulkopuolisten Facebook-ohjelmia on tehty yli 6 000 kappaletta ja niiden tekoon on osallistunut jo 100 000 ihmistä.

– Tulemme tekemään tätä vuosia, ja menee kymmeniä vuosia ennen kuin tämä kypsyy valmiiksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Työkaveri on yleisin kiusaaja

    8. 8

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    9. 9

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    10. 10

      Orpo Nordealle: Minkäänlaista erikoistarjousta ei ole luvassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää