Gina Tricot saapuu ison ketjun elkein

Julkaistu: , Päivitetty:

Appelqvistin perheen kymmenen vuotta sitten perustama naisten vaateketju Gina Tricot laajenee Suomeen marraskuussa. Ketjun markkinoinnista vastaava Victor Appelqvist kertoo, että Ruotsissa nopeasti kasvanut yritys aikoo näyttää voimansa myös Suomessa.


– Olemme kasvaneet suureksi ketjuksi ja myös toimimme suuren ketjun elkein. Teemme kaiken nopeasti ja parhaissa mahdollisissa liiketiloissa, joita vain on tarjolla.

Helsingissä liiketilat löytyivät Forumista, jossa Gina Tricot avaa ensimmäisen liikkeensä marraskuun puolivälissä. Seuraavana päivänä avattava Tampereen liike tulee Koskikeskukseen.

Nopeassa tahdissa on tarkoitus myös jatkaa; vuoden sisällä Gina Tricot -liikkeitä on määrä olla Suomessa kahdeksan. Tavoitteeseen ketju pyrkii Appelqvistin mukaan edullisilla hinnoilla ja usein tulevilla uutuuksilla.

Strategia on tuonut tuloksia Ruotsin lisäksi Norjassa. Norjassa ketju avasi ensimmäisen liikkeensä viime maaliskuussa, ja nyt kauppoja on maassa jo kahdeksan.

Laajeneminen Suomeen oli seuraava luonnollinen askel, markkinat kun ovat Appelqvistin mukaan täällä hyvin samankaltaiset kuin Ruotsissa. Myös markkinointiviesti on sama.

– Markkinointimme Suomessa ei eroa mitenkään Norjan tai Ruotsin markkinoinnista. Meillä on sama viesti koko ketjussa, Appelqvist sanoo.

Gina Tricot hoitaa lähes koko markkinointinsa ja mainontansa itse ja pienellä tiimillä. Markkinoinnista vastaa Victor Appelqvist, ja lisäksi yrityksellä on oma ad. Suomessa keskitytään aluksi lehti- ja ulkomainontaan.

– Meidän mainontamme on yksinkertaista ja selkeää, se sisältää puhtaita viestiä tuotteista ja hinnoista. Se on helppoa ja nopeaa omaksua, luonnehtii Appelqvist.

Ruotsissa paljon televisiossa mainostava ketju välttää välinettä Norjassa ja Suomessa, kunnes ketju on laajentunut koko maahan. Kansallisilla televisiokanavilla liian aikaisin mainostaminen antaisi Appelqvistin mukaan väärän viestin.

Ketjun kohderyhmänä ovat kaikenikäiset, muodista kiinnostuneet naiset. Suurin asiakasryhmä ovat 25–30-vuotiaat. Suomessa pahin kilpailija on H&M, mutta myös Vero Modaa ja Seppälää Appelqvist aikoo pitää silmällä. Kilpailuun Gina Tricot vastaa menestyskonseptillaan.

– Teemme lähes kaiken hieman paremmin kuin muut. Meillä on uutuuksia joka viikko, asiakkaat löytävät paljon muotia vähällä rahalla ympäri vuoden.

Yrityksen markkinaosuustavoitteita Appelqvist ei halua kertoa, mutta toiveissa on kasvattaa Suomeen 20–30 Gina Tricot -liikkeen ketju.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    2. 2

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    5. 5

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    6. 6

      Uusi pankki yrittää Suomeen – norjalainen Monobank toimii vain netissä

    7. 7

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    8. 8

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    9. 9

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    10. 10

      Suomen ensimmäinen sähkölautta starttaa juhannuksena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    9. 9

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää