SSH:n liikevaihto parani roimasti

Tietoturvayhtiö SSH Communications Securityn tulos ja liikevaihto paranivat roimasti heinä-syyskuussa vuotta aiemmasta. Yhtiö ennakoi koko vuodelta selvästi voitollista tulosta.


Tulos ennen veroja kääntyi heinä–syyskuussa 4,6 miljoonaa euroa voitolliseksi, kun vuotta aiemmin SSH teki 0,4 miljoonan euron tappio ennen veroja. Liikevoittoa kertyi 4,3 miljoonaa euroa, kun viime vuoden vertailujaksolla tappiota kertyi 0,5 miljoonaa euroa. Liikevaihto moninkertaistui 7,8 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 1,8 miljoonasta eurosta.

Tammi–syyskuussa liikevaihto kasvoi 94 prosenttia 11,9 miljoonaan euroon eli suurin osa liikevaihdosta kertyi juuri kolmannella neljänneksellä. Yhtiö selittää liikevaihdon vaihtelua vuosineljännesten välillä SSH Tectia -tuotteensa pitkällä myyntiprosessilla suurille asiakkaille.

Tammi–syyskuun tulos ennen veroja kääntyi 3,8 miljoonaa euroa voitolliseksi vuotta aiemmasta 0,9 miljoonan euron tappiosta.

Yhtiö ennustaa koko vuoden tuloksen olevan selvästi voitollinen myynnin merkittävän kasvun ansiosta. SSH kuitenkin muistuttaa, että tilausten kasvanut koko voi aiheuttaa laskutuksen merkittävää vaihtelua vuosineljännestasolla.

– Dollariin ja Yhdysvaltojen talouteen liittyy vaikeasti arvioitavia epävarmuustekijöitä, mutta kuten kolmannen vuosineljänneksen kehityksestä näkyy, ne eivät ole vaikuttaneet yhtiön myynnin ja tuloksen kehittymiseen. Yhtiön aktiivisten myyntihankkeiden määrä ja arvo on historiallisesti korkealla tasolla erityisesti Yhdysvaltain markkinoilla, osavuosikatsauksessa kerrotaan.

SSH:n mukaan sen lähitulevaisuuden tärkein haaste on Euroopan ja Aasian myynnin kasvattaminen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    2. 2

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Tällainen johtaja Alkoon halutaan: 7 kriteeriä

    5. 5

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    6. 6

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    7. 7

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    8. 8

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    9. 9

      Ekonomin palkka 5 000 e/kk – vastavalmistuneiden palkoissa isoin hyppy

    10. 10

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    3. 3

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    4. 4

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    5. 5

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    6. 6

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    7. 7

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    8. 8

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    9. 9

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    10. 10

      Rakennusliitto pillastui suunnitelmasta "tuoda rakentajia Afrikasta ja Kiinasta"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    9. 9

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää